Puolanka-Hossa-Kuusamo 26.-28.6.2025

08.07.2025
Heinijoki Hepokönkäällä
Heinijoki Hepokönkäällä

Vietin vuoden 2025 kesälomani ensimmäistä jaksoa kesäkuun loppupuolella. Olin siirtänyt vuoden 2024 lomapäiviä yhteensä viisi päivää vuodelle 2025, mutta nämä lomapäivät olivat jääneet aiemmin pitämättä alkuvuoden sairastelun vuoksi. Myös avomieheni sai vuorotöistään vapaata lomani aikoihin pitkän viikonlopun verran. Olimme jo keväällä suunnitelleet melontaretkeä Hossaan sekä yöpymistä Hossaaren vuokratuvassa helatorstain aikoihin. Avomieheni oli ollut yhteydessä tuohon aikaan Hossan luontokeskukseen, josta kerrottiin, että Hossaaren vuokratuvan varauskalenteria ei ollut vielä aukaistu. Vuokratupaan ei ollut vielä päästy tekemään vuosihuoltoa, koska järvi oli jäässä, mutta myöskään järven jää ei enää kantanut. Kun sitten kesäkuun loppupuolella palasimme takaisin aiheeseen, järkytys oli suuri; Hossaaren vuokratupa oli varattuna elokuulle saakka yksittäisiä öitä lukuun ottamatta. Saimme kuitenkin vuokrattua kanootit Hossan luontokeskuksen kautta kesäkuun viimeiselle perjantaille.

Alkuperäinen reissusuunnitelma oli lähteä torstai-iltana ajamaan Puolangalle Hepokönkään vesiputousta katsomaan. Yöpyisimme joko Väärälammen tai Syvälammen laavussa tai Kinkelin autiotuvassa. Perjantai aamulla heräisimme niin, että ehtisimme kymmeneksi Hossan luontokeskukselle, ja sieltä melomaan Julma-Ölkky-Somer-Hossa vesiretkeilyreitin. Melonnan jälkeen yöpyisimme Hossassa, ja lauantaina kävelisimme ainakin Ölökyn ähkäisy -reitin sekä muita reittejä. Sunnuntaina olisi paluu kotiin, jotta ehtisi hyvin tekemään varustehuoltoa. Hyvin suunniteltu ei kuitenkaan ole aina puoliksi tehty, matkan varrelle kun voi tulla unohduksia ja yllätyksiä.

26.6.2025 Hepoköngäs ja Kinkelin autiotupa, Puolanka

Ajoimme myöhäisiltapäivästä pienten maalaiskuntien ja -kylien, kuten Piippolan, Kestilän ja Vaalan kautta Puolangalle. Olen aina haaveillut Puolangalla käymisestä (ehkä aikoinaan lapsuudessa Rölli ja metsänhenki elokuvan ansiosta tai sitten vaan olen niin pessimisti), joten vaadin, että tutustumme Puolankaan tarkemmin. Pysähdyimme Pessimismitalon pihassa, mutta se oli valitettavasti mennyt kiinni jo tuntia aiemmin. Viereisen kesäteatterilavan katosta roikkuivat valtavat karvanopat, ja näyttämöllä harjoiteltiin Karvanoppa-musikaalia (reissun jälkeen varasin liput näytökseen kesälomani toisen jakson alkuun). Koska Pessimismitalo piti lupauksensa (eli aiheutti pettymyksen), jatkoimme matkaamme keskustan halki kohti Hyrynsalmea.

Paaleja pellolla Piippola-Kestilä välillä
Paaleja pellolla Piippola-Kestilä välillä

Hepokönkäälle on hyvät opasteet tien varressa, ja parkkipaikalle on yllättävän hyväkuntoinen asfalttitie. Asfalttitien varressa ennen parkkipaikkaa on kesäkahvila, joka ei ollut enää illalla auki. Parkkipaikalta lähtee esteetön luontopolku näköalatasanteelle. Ennen näköalatasannetta on taukopaikka, jossa on puolikota sekä käymälä. Toinen alueen käymälöistä sijaitsee parkkipaikalla.

Kävelimme ensin näköalatasanteelle ihailemaan vesiputousta, jonka jälkeen siirryimme ihastelemaan putousta myös kalliolta (tämä omalla vastuulla). Alhaalla oli toinen näköalatasanne sekä ranta, jossa oli selkeästi käyty ihailemassa putousta. Perässämme oli tullut äiti poikansa kanssa, ja he laskeutuivat portaita alas todetakseen, ettei siitä päässyt alas putouksen eteen. Portaat veivät geologiselle luontopolulle (1,5 km), ja päätimme kaikki jättää sen tällä kertaa kiertämättä. Kävelimme koko porukka hieman takaisinpäin, ja käännyimme oikealle. Esteetön luontopolku laskeutuu toiselle näköalatasanteelle, josta on vielä portaat rannalle. Menimme alas rannalle katsomaan putousta, joka pauhasi taukoamatta. Putouksesta lähtevä ilmavirta sekä sumu osuivat kasvoille. Otimme kuvia, ja myös äiti ja lapsi laskeutuivat rantaan. Lähdimme heidän saavuttuaan avomieheni kanssa takaisin parkkipaikkaa kohti.

Autossa kävimme keskustelun seuraavan yön yöpaikasta. Vaihtoehtoina olivat Hepoköngästä lähinnä olevat Väärälammen tai Syvälammen laavut tai hieman kauempana sijaitseva Kinkelin autiotupa. Lisäksi löysimme vielä Kinkelintien päästä Kinkelinkosken laavun. Avomieheni on mieltynyt autiotupiin, vaikka myös laavuyöt ovat olleet mukava kokemus. Päätimme siis lähteä ajamaan Kinkelin autiotuvalle, ja autiotuvan ollessa varattuna menisimme Kinkelinkosken laavulle.

Ajelimme sorateitä pitkin suunnaten kohti Kinkelin järveä. Google maps olisi ohjannut meidät erään talon vierestä metsäautotietä, mutta jatkoimme matkaamme soratietä pitkin. Saavutimme toisen auton, jota seurasimme hämmästyttävän pitkään. Tuntui todella oudolta, että "keskellä ei mitään" edessämme ajoi auto, joka kääntyi aina siihen suuntaan mihin mekin olimme menossa. Kun mapsin mukaan olimme saapuneet Kinkelin järven kohdalle, edessä ajanut auto jatkoi Kinkelintietä eteenpäin. Jätimme auton parkkiin, ja samassa auton kattoikkunaan alkoi ropisemaan sadepisaroita. Siinä vaiheessa avomieheni hoksasi, että hänellä oli jäänyt takki kokonaan matkasta. Itse olin varautunut sateeseen, ja keräsimme tarpeelliset tavarat mukaamme. Hyttysiä puski iholle ja sisälle autoon välittömästi, joten emme kauan kuhnailleet tavaroiden kanssa. Ylitimme tien, ja kävelimme metsäautotietä pitkin. Metsäautotie laskeutuu jyrkästi alas, ja päättyy kaatuneeseen puun runkoon. Nelivedolla todennäköisesti pääsisi siihen saakka, mutta etuveto oli turvallisempi jättää Kinkelintien varteen. Kiersimme kaatuneen puun, ja kävelimme rantaan saakka. Totesimme, ettei polkua näy missään. Kävelimme takaisin puunrungolle, ja ajattelimme, että rantaa seuratessa löytäisimme kyllä perille. Päätimme lähteä kävelemään hakkuualuetta pitkin, ja pian näimmekin vasemmalla alempana maastossa kapean polun. Seurasimme polkua, joka laskeutui alas suolle. Suolla oli sammaloituneita pitkoksia. Onneksi olimme vaihtaneet vaelluskengät, sillä jouduimme rämpimään oletettua polkua pitkin. Maasto nousi, ja totesin hetken päästä ääneen, että en usko koko Kinkelin autiotuvan olemassaoloon. Tämän jälkeen näin vasemmalla harmaan tuvan, ja olimme perillä.

Veimme rinkat autiotupaan, jossa on makuulaveri noin 3-4 henkilölle. Viideskin nukkuja mahtuu, mikäli patjakasan siirtää pois laverilta. Lähdin käymään käymälässä ja avomieheni alkoi lämmittämään autiotupaa sekä tekemään nuotiota. Kinkelin autiotuvan nuotiopaikalla penkkien virkaa toimittavat puunrungot. Nuotiopaikan rakenteiden parantaminen olisi hyvä kehitysidea autiotuvan ylläpitäjille. Maisemat järvelle olivat hienot, ja vastarannalla ei näkynyt edes mökkejä.

Söimme iltapalaksi hatsapuriloita sekä nuotiobanaaneja valkosuklaalla. Lueskelin Kinkelin autiotuvan vieraskirjaa, jonka merkintöjen mukaan kävijöitä on ollut satunnaisesti, tosin edelliset kävijät olivat olleet viime viikolla. Nukkumaan kävimme puolen yön aikaan. Autiotupa oli mukavasti lämmennyt, eikä lainkaan liian kuuma. Avomieheni oli tosin kiinnittänyt huomiota siihen, että kamiinan virkaa toimitti kiuas. Sujahdimme molemmat kesämakuupusseihin. Muutama hyttynen inisi korvan juuressa ennen nukkumaan menoa, mutta peitimme itsemme kokonaan makuupusseilla, jolloin ininä loppui. Uni tuli nopeasti, mutta havahduin aamuyöstä välillä joko lintujen lauluun tai hyttysen ininään.

27.6.2025 Hossan kansallispuisto, Suomussalmi

Heräsimme kuuden aikaan ilman herätystä. Aamupalaksi olin varannut Lidlin paistopisteherkkuja: monijyväcroissantit ja juustokierteet, jonka lisäksi vielä banaanit. Pakkasimme tavaramme, siivosimme autiotuvan sekä kirjoitimme vieraskirjaan. Palasimme samaa polkua takaisin. Suon jälkeen ennen kuin maasto nousee, niin polku haarautuu. Päätimme kävellä lähempänä rantaa menevää polkua, josta pääsimme metsäautotielle. Matka Kinkelintieltä Kinkelin autiotuvalle on noin 900 m.

Matka Hossaan Kinkelintieltä on n. 115 km. Matkalla mietin, että mistä saamme seuraavan kerran polttoainetta. Selvitin, että Hossan kylässä on Seo:n kylmäasema, josta saa menovettä ajoneuvoihin.

Saavuimme yhdeksän jälkeen Hossan luontokeskukselle. Vaikka luontokeskus virallisesti aukeaa klo 10, olivat ovet kuitenkin auki. Avomieheni oli tehnyt varauksen puhelimitse, ja olin ymmärtänyt hänen puheistaan, että me käymme ensiksi maksamassa luontokeskukselle, jonka jälkeen ajamme omalla autollamme Julma-Ölkyn parkkipaikalle, josta saamme kanootit. Melonnan jälkeen meidät kyyditään takaisin Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Kun menin maksamaan, ehdotti kassalla ollut mieshenkilö, että jättäisimme automme parkkiin luontokeskukselle, ja meidät vietäisiin nyt aamusta Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Näin saisimme meloa kaikessa rauhassa ilman aikataulupainetta. Kanootit koko päiväksi sekä kuljetus luontokeskukselta Julma-Ölkylle maksoi 130 € (kanootti 50 e ja kuljetus 80 e). Luontokeskukselta Julman-Ölkyn parkkipaikalle on noin 15 km.

Julma-Ölkky
Julma-Ölkky

Otimme mukaan päiväreput, joissa oli mm. eväät, ruoanvalmistusvälineet, ea-pakkaus sekä juomapullot. Kanoottivuokraan sisältyi kuivapusseja tarpeen mukaan. Lisäksi pakkasin puhelimeni yhteen pienistä kuivapusseistamme. Kassalla palvellut samainen mieshenkilö opasti meitä reitin sekä varusteiden suhteen sekä kuljetti meidät Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Juttelimme matkalla Hossan luontokeskuksen kohtalosta, sillä Metsähallitus on myymässä kohdetta. Luontokeskuksella operoinut yritys on aloittanut neuvottelut Metsähallituksen kanssa, ja toiveena olisi ilmeisesti saada jatkaa toimintaa. Lisäksi hämmästelimme kainuulaista luontoa ja elämää sekä hölötimme aikaisemmista reissuistamme.

Saavuimme kanooteille, ja puimme turvavarusteet (kypärän ja suojaliivit) päällemme. Kiinnitimme kuivapussit kanoottiin kaatumisen varalta. Tässä vaiheessa tosin ajattelin, että kaatuminen on hyvin epätodennäköistä. Tämän jälkeen kannoimme kanootin Julma-Ölkyn rantaan. Lähdimme melomaan, ja edessämme aukesivat upeat maisemat. Aurinko oli pilvessä, mutta ilma oli lämmin. Meloimme kallioiden ja vesiputoksen ohitse. Järven leveämmässä kohdassa alkoi kuulumaan etäinen moottorin ääni. Vastaan tuli moottorivene, joka kuljetti ihmisiä Julma-Ölkyn päästä päähän. Vene hiljensi vauhtia ennen kuin se saapui kohdallamme. Veneilijät vilkuttivat meille, ja jatkoimme matkaa eri suuntiin. Alitimme sillan, jonka toisella puolella oleva rinne näytti hyvin kivikkoiselta kävellä. Saavuimme leppoisaa vauhtia Julma-Ölkyn perälle, josta lähti pieni uoma Pikku-Ölkylle. Reitti ei ole ainakaan virallisesti melottavissa, joten käännyimme takaisin. Paluumatkalla yritimme tähystää kalliomaalauksia kallioista, mutta emme nähneet niitä.

Pääsimme takaisin Julma-Ölkyn rantaan, josta kannoimme kanootin uittorännille. Melottuja kilometrejä oli kertynyt tässä vaiheessa 5,7 km. Laskimme kanootin uittoränniä pitkin Ala-Ölkkyjärven rantaan. Järven selkää pitkin oli leppoisa meloa, mutta itselläni alkoi olla jo aika kova nälkä. Luontokeskuksella olimme saaneet ohjeet, ettei Värikalliolle melomista suositeltu, koska reitin varrella on yhdessä kohdassa niin voimakas virta, että monet kanootit ovat uponneet siihen. Sen sijaan suositeltiin jättämään kanootti lähelle Ala-Ölkyn laavua, ja kävelemään noin kilometrin matka Värikalliolle. Olimme meloneet n. 1,7 km, kun rantauduimme lähelle Ala-Ölkyn laavua, ja menimme pöydän ääreen tekemään ruokaa. Hyttyskarkoitteelle oli taas käyttöä, ja saimme sen ansiosta syödä rauhassa.

Syötyämme lähdimme Ala-Ölkyn laavulta kohti Värikalliota. Maisemat ovat paikoin kuin Kuusamossa Pienellä Karhunkierroksella. Lyhyellä matkalla on jonkin verran korkeuseroja, eli nousuja ja laskuja. Ohitimme Värikallion keittokatoksen, jonka jälkeen ylitimme sillan toiselle puolelle Somerjokea. Toisella puolella kävelimme vielä pienen pätkän maastossa, jonka jälkeen tulimme metalliselle katselulavalle. Kävelimme katselulavan päähän saakka, jossa on infokyltti kalliomaalauksiin liittyen. Kalliomaalaukset olivat aika suttuisia, ja niitä oli vaikeahko erottaa kalliosta. Ei ihme, ettemme aiemmin olleet nähneet kaukaa Julmalla-Ölkyllä meloessamme mahdollisia kalliomaalauksia. Kaikesta huolimatta kalliomaalausten näkeminen oli kiehtovaa, ja ne kannattaa mennä katsomaan. Palasimme samaa reittiä takaisin, ja edestakainen matka laavulta Värikalliolle oli yhteensä 3,3 km.

Palasimme rantaan jätetylle kanootille, ja meloimme jonkin matkaa takaisinpäin Ala-Ölkyn järveä. Käännyimme oikealle, jonka jälkeen alkoivat kivikkoiset koskiosuudet. Koskiosuudet eivät olleet erityisen haastavia, mutta kivet raapivat paikoin kanootin pohjaa, ja kerran jäimme jumiin. Alitimme myös ensimmäisen sillan Somerjoella. Useimmat sillat reitin varrella vaativat hieman tarkkaavaisuutta, sillä niiden vuoksi joutuu kumartumaan. Lisäksi virta voi ohjailla liikaa sivuun, ja kanootti voi törmätä siltaan.

Pääsimme Lihapyörteelle, jonka ohitimme pysähtymättä. Lihapyörteen jälkeen oli lisää koskia. Vähän ennen Laukkujärveä virta oli voimakas, ja edessä oli s-mutka. Näin edessäni kaatuneen puunrungon, ja käytin kaiken huomioni siihen, etten törmäisi puunrunkoon. Seuraavaksi tajusin, että puunrunko törrötti oikean kylkeni vieressä, ja ehdin hetken huokaista ennen kuin kanootti meni nurin. Tajusin, että olen kaulaa myöden vedessä, joka virtasi lujaa. Nousin ylös, ja kysyin lähinnä retorisesti, että mitä nyt tehdään. Kanootti oli kyljellään vedessä, samoin kuivapussit, mutta onneksi kiinni kanootissa. Kiitin itseäni, että olin huolehtinut ne kiinni ennen vesille laskua sekä pitänyt puhelimeni kuivapussissa, kun en ottanut kuvia. Aloimme yhdessä nostamaan kanoottia oikein päin, mutta koska kanootissa oli paljon vettä, ja virta kova, jouduimme käyttämään voimaa saadaksemme kanootin kuivalle maalle. Avomieheni kiitteli taasen sitä, että käymme säännöllisesti kuntosalilla. Kun olimme turvallisesti, mutta märkinä, kuivalla maalla, tarkistimme, ettei kummallekaan sattunut mitään pahempaa. Tämän jälkeen vedimme syvään henkeä, ja aloimme nauramaan tilanteelle. Olimme myös hyvin helpottuneita, ettei kumpikaan meistä vahingoittunut.

Tarkistimme, että kuivapussit olivat pitäneet tavaramme kuivina, mukaan lukien puhelimeni. Avomieheni vettä hylkivät vaellushousut olivat säästäneet hänen puhelimensa kastumiselta. Tosin tämän jälkeen hän siirsi puhelimensa säilytykseen kuivapussiin. Kaikki vaikutti olevan kunnossa, mutta kaksi juomapulloamme oli kateissa. Ehdimme jo ajatella, että emme löydä niitä enää, kunnes avomieheni hoksasi toisen pulloista s-mutkan kaarteessa. Lähdin kuvaamaan paikkaa, johon törmäsimme, jolloin näin törmäyspaikalla toisen pulloista. Pullon noutaminen vaati kuitenkin virran ylityksen. Koska olin läpimärkä jo valmiiksi, kahlasin sen enempää ajattelematta virran läpi toiselle puolelle. Virta oli aika voimakas, joten vastaavissa tilanteissa suosittelen käyttämään harkintaa.

Saimme tavarat pakattua, ja lähdimme jatkamaan matkaa. Laukkujärvi näkyi jo edessämme, mutta virta oli edelleen hyvin voimakas, ja reitti hankalakulkuinen meloa, joten päätimme kantaa kanootin suoraan järven rantaan. Tämä vaati lisää kahlaamista, ja avomieheni sattui astumaan vasemmalla jalallaan syvään kohtaan, jossa hän ei edes osunut pohjaan. Pääsimme lopulta pienten haasteiden jälkeen Laukkujärvelle.

Laukkujärveltä alkaa reitin hieman suunnistusta vaativa osuus. Olimme katsoneet etukäteen kartasta, että Laukkujärveltä reitti kääntyy oikealle. Samaan suuntaan näytti menevän myös vastarannalta tullut SUP-lautailija. Ohitimme Laukkujärven autiotuvan, jota olimme miettineet seuraavaksi yöpaikaksi. Keskustelimme hetken siitä, että miten kastuminen tulee vaikuttamaan reissumme jatkoon. Vaelluskenkämme olivat läpimärät, ja niitä ei todennäköisesti saisi kuivaksi autiotuvalla yön aikana (todellisuudessa tämä vaati viikon kuivauksen saunassamme, jossa on aina valmis kiuas). Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että melomme ensiksi reitin loppuun, ja pohdimme asiaa vasta takaisin luontokeskukselle saavuttua. Onneksi aurinko oli paistanut koko ajan, joten vaatteemme pääsivät kuivumaan edes vähän. Riisuin goretex-ulkovaatteet, jotka olivat jo ihan kuivia. Elättelin toiveita, että muutkin vaatteet kuivuisivat. Laukkusalmessa alitimme jälleen yhden polkusillan.

Saavutimme SUP-lautailijan Talasjärvellä, ja menimme yhtä matkaa Talassalmeen saakka. Sup-lautailija oli erehtynyt melomaan Laukkujärven selkää kohti vastarantaa, ja hoksannut myöhemmin kääntyä oikealle kohti Laukkusalmea. Hän oli myös tullut haasteellisen mutkan kautta tajuten virran olevan voimakas, ja keskellä virtaa siirtynyt kuivalle maalle. Talassalmen jälkeen jatkoimme melontaa SUP-lautailijan rantautuessa. Ohitimme Puukkojärven laavun sekä hieman myöhemmin autiotuvan.

Käännyimme oikealle Suottavirtaa kohti. Jälleen tuli sillan alitus, ja ohitimme jälleen jonkin sortin taukopaikan. Taivas oli alkanut synkkenemään, eikä aurinko enää paistanut. Ennen Saari-Hoiluan saaria, alkoi satamaan. Jouduin pukemaan kuivuneet goretex-ulkovaatteet märkien vaatteiden päälle, sillä minulla tuli kylmä. Olin yrittänyt välttää puhelimen käyttöä kastumisen jälkeen, mutta nyt oli pakko katsoa karttaa sen näytöltä. Kiersimme kolme saarta niin, että ne jäivät oikealle puolellemme. Vesipisarat hankaloittivat puhelimen näytön selaamista.

Meloimme kapean salmen läpi, jonka jälkeen vastaamme tuli nainen kajakin kanssa. Vesisade oli voimistunut, mutta iloisesti tervehdimme toisiamme. Juttelimme hetken reitistä, ja nainen totesi, että meloo väärään suuntaan reittiä. Koskissa hän joutuu kantamaan kajakkia, sillä sen pullea pohja osuu muuten kiviin. Kysyimme myös onko edessä voimakkaita virtoja, ja nainen vastasi, että hänen havaintojen mukaan ihan mukavia koskia tulossa. Naurahtaen kerroimme myös kastumisestamme. Jatkoimme matkaamme omiin suuntiimme toivotusten kera.

Seuraavaksi meloimme Hakokoskien läpi. Edessämme oli isohko kivi, jota väistimme. Tämän seurauksena menimme liikaa oikealle, ja kanootin keula törmäsi siltaan. Kiljahdin, jonka jälkeen jo nauroin heti perään. Saimme kanootin melojen avulla ohjattua takaisin reitille. Naureskelimme lisää reissun kömmähdyksille, kunnes tajusimme ettemme olleetkaan yksin. Hakokosken laavussa istui perhe pitämässä suojaa sateelta. Saivatpa seurata kahden melojan töskäämistä vesisateessa.

Syvähoiluan jälkeen vesisade alkoi loppumaan. Torkonluikean kosket olivat aika helpot meloa. Alitimme Torkonluikean sillan ja taukopaikan, jonka jälkeen meloimme Huosiusjärvellä. Hämmennyin, kun näin oikella rannan lähellä parkissa pakettiauton. Käännyimme vielä kerran oikealle, ja alitimme autotien sillan. Sen läheisyys selitti myös miksi pakettiauto oli keskellä metsää. Loppumatkan meloimme aurinkoisessa säässä järvellä kohti Keihäslammen rantaa. Näimme edessämme kanootteja, joten suunnistimme sinne. Rantauduimme, ja jätimme kaikki vuokratut varusteet kanootille. Melontamatka Ala-Ölkyn laavulta Keihäslammen rantaa oli noin 13 km. Luontokeskukselle oli matkaa n. 700 m kävellen. Kävellessämme näimme, että Huosilammen pysäköintipaikalla oli autoja, ja lammen rannassa nuotiopaikka.

Melonta päättyi ennen Nurmisaaria
Melonta päättyi ennen Nurmisaaria

Saavuimme luontokeskuksen parkkipaikalle, jossa oli paljon porukkaa. Käynnissä oli Kainuu trial -polkujuoksutapahtuma. Autolle päästessä alkoi todellisuus iskemään. Olimme läpimärkiä ja nälkäisiä. Oloni oli kylmä ja viluinen. Koska luontokeskus oli poikkeuksellisesti vielä auki käynnissä olevan tapahtuman vuoksi, kävimme vaihtamassa kuivat vaatteet luontokeskuksen inva-wc:ssä. Mielialani oli laskenut kuin lehmän häntä, kun mahtava melontareissu oli ohitse, ja edessä olisi vaikeita kysymyksiä reissuun jatkon suhteen. Onneksi avomieheni otti ohjat käsiin, ja ajoi auton Huosilammen nuotiopaikan lähettyville. Kävelimme Huosilammen rannassa olevalle taukopaikalle istumaan. Avomieheni myös valmisti ruokamme, kun itkin tilanteen vuoksi. Meillä oli vaihtovaatteet, mutta ei vaellukseen sopivia kenkiä. Paksupohjaisilla citylenkkareilla kelpasi käydä tomistotöissä ja kaupassa, mutta ei kävellä vaihtelevassa maastossa rinkka selässä. Kaipasin ensi yöksi lämmintä nukkumapaikkaa, mutta Laukkujärven autiotuvalle oli noin kaksi kilometriä lähimmältä parkkipaikalta. Oli vasta perjantai-ilta, ja lomaani jäljellä maanantaihin asti. En halunnut palata vielä kotiin. Halusin nauttia Hossan luonnosta, kun olimme sinne saakka ajaneet, ja lomapäiviä siihen käyttäneet. Nuudelit ja pavut lämmittivät onneksi hiukan. Ohi kulki tasaiseen tahtiin ihmisiä, joista osa yritti kalastaa lammesta. Kun saimme syötyä ja tiskit tiskattua, palasimme autolle. Olin edelleen allapäin, sillä tilanne vaikutti siltä, että joudumme palaamaan kotiin.

Ajoimme takasin luontokeskukselle parkkiin. Avomieheni oli jo päivällä ehdottanut, että hän kysyisi serkultaan voisimmeko käydä hänen perheensä mökillä Kuusamon Kuoliolla Hossan jälkeen. Luontokeskuksen pihalla avomieheni yritti tavoitella serkkuaan. Koska hän ei vastannut puhelimeen, joutui hän toteamaan, että kotiin oli lähdettävä. Itkin lisää, ja kävimme vielä luontokeskuksella vessassa. Kun tulin vessasta ihailemaan luontokeskuksen seinällä olevaa taideteosta, avomieheni aloitti keskustelun lohduttavalla äänensävyllä: ajattelin, että elokuussa voisimme tulla viettämään pitkää viikonloppua tänne. Voitaisiin sitten käydä ne kaikki reitit, joita haluat. Ehdotus oli kieltämättä hyvä, mutta ei se kokonaan harmistusta poistanut. Lähdimme kuitenkin vielä ajamaan Lihapyörteen parkkipaikalle, vaan todetaksemme, että emme mukana olevilla kengillä pääsisi Laukkujärvelle. Olimme jopa miettineet sitä, että laitamme märkien kenkien sisälle muovipussit, jotta sukat eivät kastuisi. Kokemuksesta tiedän, että vaihtoehto on hiostava. Päätimme navigoida kotiin Suomussalmen ja Kajaanin kautta, ja olisimme kotona keskiyön jälkeen.

Olimme juuri saapumassa viitostien risteykseen, kun avomieheni serkku soitti takaisin. Avomieheni selitti tilanteen, ja serkku lupasi varmistaa onko mökki vapaana. Ajoimme jo Kuusamoa kohti, kun hän soitti uudelleen, ja sovimme treffit Kuoliolle. Saimme nauttia illalla saunasta ja uinnista sekä takan lämmittämästä mökistä. Olin tyytyväinen, kun ei tarvinnutkaan vielä lähteä kotiin. Lauantaina lähdimme Oulun kautta kotiin. Pysähdyimme ostamaan minulle uuden urheilukellon, sillä vuodesta 2019 käytössä ollut Polar Vantage M alkoi olla käyttöikänsä päässä. Myyjä suositteli suoraan Polar Vantage M3 mallia, ja perusteli asiaa sillä, että sopii hyvin mm. vaeltamiseen. Takkini haisi ihan savulta, joten hänen täytyi arvata tuleva käyttötarkoitus nimenomaan savun hajusta :D

Järvimaisemia Kuolion mökiltä
Järvimaisemia Kuolion mökiltä

Omat vinkit melontaa varten:

  • suositeltavia lisävarusteita ovat pelastusliivit, kypärät, hanskat sekä kuivapussit

  • melontaa varten ota mukaan vaatteet ja kengät, jotka voivat kastua. Ota erikseen mukaan vaihtovaatetta tarpeen mukaan

  • tarkista, ettei taskuihin jää tavaroita, jotka eivät kestä kastumista (mm. auton avaimet, puhelin yms.)

  • pakkaa kaikki tavarat kuivapusseihin, jotteivat ne kastu mikäli kanootti kaatuu

  • kiinnitä kaikki irtotavarat kanoottiin kiinni, jottei virta vie niitä kaatuessa

  • mukaan kannattaa ottaa vedenkestävä kartta. Puhelimen näytöltä voi olla vaikea selata karttaa ja riskinä on, että puhelin kastuu