Peuran polku, vaelluspäivät 3 ja 4
3 Päivä Peuran polulla 10.5.2024
Heräsimme kuudelta. Taivas oli pilvinen ja yöllä oli satanut vähäsen vettä. Teimme aamutoimet, kasasimme tavaramme, siivosimme paikat ja kirjoitimme puuliiterin seinässä säilytyksessä olevaan vieraskirjaan. Lähdimme suunnistamaan kohti Lehtosenjärveä noin kahdeksan aikoihin. Polku alkoi kivikkoisena, ja huomasimme molemmat, että kävellyt kilometrit olivat alkaneet tuntumaan kehossa jonkin verran. Olo oli silti paljon freesimpi kuin edellisenä iltana Iso-Ruonasen seikkailujen jälkeen. Ennen Kuusilampea tulimme pitkoksille, jotka tosin loppuivat kesken kostean alueen. Vaihdoin ensimmäistä kertaa kumpparit jalkaan kostean kohdan ylitystä varten. Avomieheni päätti kävellä kosteikon yli vaelluskengillään, mutta itse en tykkää tunteesta, kun kengät ovat kosteat.
Matka kohti Lehtojärven rantaa tuntui taittuvan hyvin ja nopeasti. Järven rannassa tuuli kovasti, mutta reitti sekä sen varrella olevat pitkokset olivat hyvässä kunnossa. Lehtosenjärven rantaa käveltiin noin pari kilometriä ennen kotalaavua. Kotalaavussa oli kaksi nuorta miestä sekä koira. Kolmikko oli tullut aamulla Valvatista, ja jatkoi matkaansa hyvin pian samaan suuntaan, mistä me olimme tulleet. Lehtosenjärven rannalla oli selkeästi yövytty viime aikoina, sillä maa oli tasainen järven rannan tuntumassa. Ilma oli hyvin tuulinen, joten olimme tyytyväisiä, ettemme kävelleet edellisenä iltana Lehtosenjärvelle saakka. Kauan emme ehtineet olla kahden, sillä Valvatin suunnasta tuli toinen retkeilijä. Kertomansa mukaan polku ennen Erijärven parkkipaikkaa oli kahlattava tai kierrettävä. Kauaa emme jutelleet, sillä olimme jo rinkat selässä, joten jatkoimme matkaa kohti lounaspaikkaa eli Vähä-Valvattia.
Lehtosenjärveä kierrettiin vajaa pari kilometriä, jonka jälkeen tuli pitempi hiekkatieosuus. Tulimme risteykseen, josta pääsee Karhunpiilolle, mutta käännyimme vasemmalle. Hiekkatietä käveltiin vielä tovi, josta käännyttiin vasemmalle metsään. Kyltissä luki Salamajärvi 15 km. Loppupäivän matka ei vaikuttanut siinä vaiheessa pitkältä.
Perinteisen sekametsän jälkeen tulimme metsien suojelualueelle, jota tosin halkoo metsäautotie. Tituleerasin metsää röllimetsäksi, mutta todellisuus oli jotain vielä jännittävämpää, nimittäin avomieheni hoksasi puiden rungoissa olevat tuoreet karhun raapimajäljet. Onneksi hän paljasti asian vasta viimeisenä vaelluspäivänä.
Olimme todella nälkäisiä, ja odotimme, että pääsisimme tekemään lounasta. Tulimme metsätaipaleen jälkeen ison suon laitaan, josta oli näkymä erämaajärvelle. Suon yli kulki hyväkuntoiset pitkospuut lähes Vähä-Valvattiin kääntyvän polun päähän. Tosin kyltissä luki Jääskänniemi. Paikan nimellä ei ollut meille väliä, kunhan se olisi sopiva paikka tehdä ruokaa. Jääskänniemiessä, tai Vähä-Valvatissa, oli hyväkuntoinen tulentekopaikka. Niemialue oli tosin todella tuulinen. Trangian sytyttäminen vaati aikaa, ja jo syttynyt liekki meinasi sammua useasti. Lounaamme aikana tulentekopaikan ohitti reippaasti kävellen pariskunta, joka ei kauan jäänyt maisemia katsomaan. Lenkkareista ja pienistä repuista päätellen he olivat päiväretkellä. Nautimme lounaaksi nuudeleita pavuilla, tosin kartonkiin pakattuja papuja emme jatkossa ota mukaan niiden painavuuden vuoksi. Rinkkankin tuntui kevenneen kolmannen päivän lounaan jälkeen huomattavasti. Kylläisinä jatkoimme matkaa kiertäen niemen toiselta puolelta takaisin polulle. Tulentekopaikalle osoittavassa kyltissä luki Jääskänniemen sijaan Vähä-Valvatti. Syy eroaville kylteille ei käynyt ilmi.
Matkalla kohti Iso-Valvattia kävelimme tulvivan ojan viertä, joten välillä poikkesimme polulta pois. Ylitimme sillan, jonka jälkeen päätimme ohittaa Iso-Valvatin lintutornin. Sen sijaan Valvatin autiotuvalla pysähdyimme täyttämään juomapullot kaivovedellä sekä tutkimaan pihapiiriä. Autiotuvan pihasta löytyövät kattavat palvelut; sauna (maksullinen), tulentekopaikka, tilaa teltoille ja käymälät, myös esteetön käymälä. Yönsä voi viettää autiotuvan sängyissä tai lattialla. Kaivovesi oltiin tutkittu säännöllisesti, mutta tulosten perusteella heterotrofinen pesäkeluku oli koholla, joten laitoimme pulloihin vielä vedenpuhdistustabletteja. Veden koostumus oli parempi kuin Jatkonjärvestä otettu, hieman humuspitoinen, vesi.
Syötyämme välipalan, matka jatkui taas hiekkatietä, seuraavana kohteena Ahvenlammen laavu. Hiekkatiellä meitä vastaan tuli pariskunta, joka kyseli hieman edessä olevasta taipaleesta. Kerroimme omalta osaltamme reitistä, ja he kertoivat että kumppareilla pitäisi pystyä ylittämään Erijärven ja Salamajärven välissä tulviva kohta. Tieto rauhoitti, ettei tarvisi kahlata avojaloin kylmässä tulvavedessä.
Ahvenlammen laavulle matka taittui jälleen nopeasti. Sää oli edelleen tuulinen, joten menimme laavun sisälle suojaan tekemään ruokaa. Tomaattipasta linssien kera maistui, ja saimme energiaa loppupäivän matkalle. Koko päivän oli ollut pilvistä ja tuulista, mutta ennen Erijärveä sää synkkeni hiukan, ja ripsautti muutaman pisaran vettä. Kävely sujui silti joutuisasti, ja kohta edessä olikin Erijärvi.
Ylitimme ison tien sekä parkkipaikan, jonka jälkeen edessä olikin paljon pelätty tulviva kohta ennen Salamajärven ylittävää siltaa. Avomieheni meni edellä, koska hänen kumpparinsa olivat varreltaan pidemmät. Vesi ei onneksi yltänyt niiden korkeudelle, ja pääsimme kuivin jaloin sillalle. Olimme Salamajärvellä. Otimme muutamat kuvat, ja päätimme kävellä loppumatkan kumppareilla, koska matkaa ei ollut paljoa jäljellä.
Saavuimme Pitkälahdelle noin klo 19.00. Asetuimme autiotupaan, koska meillä ei ollut telttaa. Sytytimme kamiinan ja valmistimme iltapalaa. Päivän käytössä olleet vaatteet ripustimme kuivumaan orsille. Syödessämme Erijärven suunnasta tuli kaksi vaeltajaa, mutta he jäivät ulos nuotiopaikalle. Avomieheni lähti hakemaan vettä kaivosta. Kaivolle pääsee, kun kävelee autiotuvalta suoraan kohti järveä. Tosin, kaivon ympärillä oli kumpparin varren verran vettä, sillä järvi tulvi. Minä lähdin nuotiopaikan viereen tiskaamaan astioita. Kaksi nuorta miestä kertoivat olevansa Hirvaankierroksella. Tarjosimme petipaikkoja ylälavereilta, mutta he olivat päättäneet kokeilla yöpymistä riippumatoissa. Juttelua olisi ollut mukava jatkaa, mutta olimme niin väsyneitä, että toivotimme hyvät yöt, ja menimme lämpimään autiotupaan nukkumaan. Havahduimme yöllä metsästä kuuluviin ääniin, ja avomieheni sanoi, että kohta taidetaan saada seuraa. Kukaan ei kuitenkaan tullut autiotupaan, ja syy äänillekkiin selvisi aamulla.
Kolmannen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 25 km, ja aikaa kului 6 h 40 min. (ei sis. taukoja).
4 Päivä Peuran polulla 11.5.2024
Heräsimme noin kuuden aikoihin. Aamu alkoi samoilla rutiineilla kuten aiemminkin. Tuvasta poistuessani vessaan katsoin, että riippumatot olivat kadonneet. Ajattelin ensin, että miehet ovat jatkaneet matkaansa yöllä, mutta ulkokäymälän ovella näin riippumatot sen takan olevissa puissa. Myöhemmin aamulla tapasimme ja he kertoivat, että olivat nähneet lahon puun kaatuvan riippumattojen lähellä, ja todenneet, että oli parempi siirtää riippumatot muualle. Täydensimme vesivarastot vielä kerran kaivosta. Siivosimme tuvan, teimme kiehiset valmiiksi seuraavaa varten sekä kirjoitimme vieraskirjaan.
Lähdimme viimeiselle Peuran polun osuudelle vähän ennen aamu yhdeksää. Reitti kulki Salamajärven kansallispuistossa aina Sysilammelle saakka, joten reitin kunto oli hyvä. Jyrkänniemen tulipaikalla emme käyneet, mutta se on varmasti hieno paikka pitää taukoa. Matolammen kohdalla pitkokset tulvivat, mutta edelleen kumppareita ei tarvinnut vaihtaa. Kerroimme toisillemme puujalkavitsejä, kunnes vastaan tuli ryhmä partiolaisia. Partiolaisten jälkeen vastaan tuli myös seurue, joka oli lähtenyt aamulla Joutenhovista. He olivat erittäin kiinnostuneita reitin tulvivista kohdista, joten kerroimme jälleen auliisti missä kohtaa on tarvetta kumppareille. Toivotimme toisillemme mukavaa reissua, ja pian olimmekin Sysilammella.
Sysilammella oli jälleen useampi partiolainen. Istahdimme nuotiopaikalle juttelemaan partiolaisten kanssa sekä söimme välipalaa. Täydensimme vesipullot, ja luotimme veden puhtauteen, koska paikalla olleet partiolaiset kertoivat muidenkin juoneen sitä. Sysilammen ympäristöön voisi palata joskus ja tutustua samalla pakosuon kierrokseen.
Päätimme jatkaa kohti Pikku-Syrjän laavua, jossa lounastaisimme. Pitkälahden ja Sysilammen välisellä osuudella oli useammat pitkospuut sekä suoalue, joten liki neljän kilometrin hiekkatieosuus ei tarjonnut yhtä upeita maisemia. Aurinko paistoi kirkkaasti, ja lämpötila nousi, joten nesteytyksestä oli huolehdittava.
Neljän kilometrin jälkeen tieltä oli viitta oikealle. Reitti ennen Pikku-Syrjää oli kapea, mutta välissä oli yllätykseksi myös sorastettuja pätkiä. Pikku-Syrjän laavulla avomieheni kertoi karhun raapimajäljistä metsiensuojelualueella, mutta en suostunut katsomaan kuvia kuin vasta kotona. Söimme pinaattipastaa herniksellä, ja seuraava ateria olisikin kotona.
Viimeinen viiden kilometrin osuus oli enää edessä, ja se lähti nousemalla reittiä ylös päin. Avomieheni jäi hieman jälkeen, joten pidin lyhyitä taukoja tasatakseni vauhtia. Vastaan tuli myös kanto, johon viimeksi olin lyönyt etureiteni, saaden siitä muhkean mustelman. Oli huvittavaa, että kyseinen kanto ei ollut lahonnut, vaan nökötti reitillä edelleen.
Kun seuraavan kerran ylitimme tien, matkaa oli enää kolme kilometriä jäljellä. Reitin viimeisen pätkän kaunein ja upein osuus oli edessä, nimittäin Salmelanharju. Harjulle nouseminen ei ollut paha ponnistus, ja näkymät olivat upeat. Aivan liian pian piti kuitenkin laskeutua alas harjun huipulta. Ylitimme pitkospuut ja etenimme kohti viimeistä hiekkatieosuutta. Ennen hiekkatietä pidimme kunnon juomatauon. Hiekkatie jatkui, ja jatkui, ja lopulta totesimme, että oransseja täpliä ei näkynyt ollenkaan. Oikealla oli soramonttuja, enkä ollut varma, oliko niitä viime kerralla ollut siinä. Ylitimme Kivijärven asfalttitien ja kävelimme tien viertä. Onneksi muistin, että Peuran polku alkaa, tai tässä tapauksessa päättyy, pururadalle. Lopulta löysimme pururadan sekä oranssit täplät. Pian näimmekin Peuran polun portin sekä kuskimme, jonka olimme pyytäneet lähtemään hakemaan meitä lounaan syötyämme. Ajoitus oli osunut nappiin, sillä hän oli saapunut pari minuuttia ennen meitä. Olimme onnellisia ja iloisia siitä, että saimme reitin kuljettua alusta loppuun saakka.
Neljännen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 17,7 km, ja aikaa kului 4 h 40 min. (ei sis. taukoja).