Peuran polku, vaelluspäivät 1 ja 2

Peuran polku 8.-11.5.2024

Olen periaatteessa vaeltanut Peuran polun kokonaisuudessaan kokonaan lävitse, mutta eri osissa. Ensimmäisen kerran Peuran polulla olen vaeltanut elokuussa 2019 kiertämällä Hirvaan kierroksen (58 km), jolloin olen kävellyt Peuran polun osuutta Lehtosenjärveltä Sysilamelle. Heinäkuussa 2021 yritimme isosiskoni kanssa vaeltaa koko Peuran polun runkoreitin Reisjärveltä, mutta jouduimme jättämään vaelluksen kesken Valvatissa, koska polveni kipeytyi pahasti. Heinäkuussa 2022 palasimme vaeltamaan Humalajoelta Sysilammelle (josta vielä jatkoimme Koirasalmen kautta Salamaperälle). Nyt oli aika yrittää vaeltaa koko Peuran polun runkoreitti alusta loppuun yhdellä vaelluksella.

Kokemukseni mukaan Peuran polku on kapea sekä hieman risukkoinen, ei verrattavissa Hetta-Pallaksen tai Karhunkierroksen tallottuihin leveisiin polkuihin. Polulla on myös paljon kivikkoa sekä etenkin keväisin kosteita kohtia. Osa pitkospuista on todella huonokuntoisia tai osa on poistettu kokonaan. Lisäksi Peuran polun varrella on varsin paljon tavallista talousmetsää sekä avohakkuualueita. Polulla saa kuitenkin vaeltaa rauhassa etenkin Reisjärvi-Lehtosenjärvi välin sekä Sysilampi-Humalajoki välin. Reitin varrella on runsaasti tauko- ja yöpymispaikkoja. Peuran polku tarjoaa mukavasti vaihtelua sekä haastetta, eikä tarvitse matkustaa Lappiin saakka, jotta pääsee pitkälle vaellukselle. Matkan varrella on kauniita erämaajärviä, suoalueita sekä luonnonrauhaa. Reitti myös poikkeaa upean Salamajärven kansallispuiston alueelle. Peuran polun reitti on merkitty koko matkalta oransseille reittimerkeillä. Kartta ja kompassi on hyvä olla mukana, sillä osaa merkinnöistä voi olla hankala havaita tai ne ovat kuluneet pois.

Meillä ei ollut tällä vaellukselta mukana lainkaan telttaa, sillä ajattelimme, että yövymme laavuissa ja autiotuvissa. Tupaetiketin mukaan ensin tulleet väistävät seuraavia tulijoita, joten olimme henkisesti varautuneet siihen, että voimme joutua vaihtamaan yöpaikkaa. Yleensä vaelluksillamme on kulkenut aina teltta kaiken varalta.

1 Vaelluspäivä Peuran polulla 8.5.2024

Tälle reissulle lähdimme avomieheni kanssa kahdestaan. Reisjärven aloituspaikkaa kohti lähdimme lähes heti, kun olin päässyt töistä ja saanut syötyä. Olimme pakanneet rinkat edeltävänä iltana valmiiksi, jotta pääsimme lähtemään matkaan mahdollisimman pian. Saimme kyydin avomieheni veljeltä Reisjärvelle.

Peuran polun alussa oli kyltti, jossa kerrottiin polun lähdön olevan vielä toistaiseksi kuntorataa pitkin. Peuran polun portti oli jo siirretty uuteen paikkaan hiihtomajan takana olevalle paikoitusalueelle. Kyltin mukaan uusi reitti oli raivattu sekä sillat asennettu ja pitkospuut tullaan asentamaan lähiaikoina. Lähdimme siis vielä matkaan kuntorataa pitkin. Rinkkani säädöt olivat todella huonosti, sillä avomieheni oli lainannut rinkkaani viime viikonlopun päiväretkelle. En ollut vielä henkisesti palautunut työpäivästä, ja ensimmäiset askeleet huonosti säädetyn rinkan sekä löysästi solmittujen vaelluskenkien kanssa aiheuttivat ärtymystä. Pysähdyimme säätämään rinkkaani sekä solmimaan kengännauhani, jonka jälkeen matkamme jatkui. Ensimmäisen kilometrin aikana kuntorata lähti jyrkähkösti ylös, ja naureskelin, että kyseessä on varmasti Reisjärven korkein kohta. Mäen päällä polku erkani kuntoradalta metsään, tosin ylitimme pian kuntoradan uudestaan. Metsä oli perinteistä sekametsää, ja kävelimme ainakin yhden hakkuualueen vierestä. Myös kivikkoisia kohtia oli usein.

Ensimmäinen kunnon tauko ja pysähdys oli Mustan laavulla. Mustalla voi laavun lisäksi varmasti yöpyä tarvittaessa teltassa, sillä ympäristö oli aika tasaisen oloinen. Toki heinikon alla saattaa olla kiviä, mutta useasti olen itsekkin joutunut valitsemaan teltalle mahdollisimman kivettömän paikan. Matka jatkui Mustan järveä kiertäen. Seuraavaksi Peuran polku yhtyi Mäntyjärven kierrokseen.

Poikkesimme katsomassa Saarijärven uuden varaustuvan. Pihapiiri näytti hyvin samalta kuin viime kerralla, mutta vanha tupa oli purettu ja tilalle rakennettu uusi. Vanha laituri oli painunut osin veden alle, mutta uusi laituri suorastaan houkutteli pulahtamaan Saarijärveen. Vaikka rakastan avantouintia, niin ilman saunaa en ulkoveteen mene ennen kesäkuuta.

Jatkoimme vielä vajaan kilometrin matkan Ahveroisen laavulle. Levitimme tavaramme laavuun sekä tulipaikan penkeille. Avomieheni teki tulet, ja aloimme täyttämään banaaneja valkosuklaalla. Banaanit laitettiin ritilän päälle, ja herkullinen iltapala oli valmis nopeasti. Laitoimme makuupaikat valmiiksi, ja viimeistelimme makuusoppemme laittamalla avaruuslakanan roikkumaan kattoparrusta, suojaamaan enimmältä kylmyydeltä. Menimme laavuun nukkumaan puolen yön aikaan. Yöksi oli luvattu pakkasta noin -5 ℃. Avomiehelläni oli kesämakuupussi, johon hän ei hartioistaan enää mahtunut (viimeisen vuoden salitreeni oli tuottanut tulosta, lisäksi hän näytti ihan kaalimadolta vihreine pusseineen ja fleecetakkeineen :D). Ahveroisen ympäristössä ei telttailu onnistuisi, sillä ympäristö oli hyvin kivikkoinen.

Ensimmäisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 10 km, ja aikaa kului 2 h 40 min. (ei sis. taukoja).

2 Vaelluspäivä Peuran polulla 9.5.2024

Heräsimme neljän aikoihin joko lintujen ääniin tai kylmään. Emme saaneet enää nukuttua, joten avomieheni laittoi tulet nuotiopaikalle, ja aloimme valmistamaan aamupalaa. Pakkasimme tavaramme, ja siivosimme laavun sekä sen ympäristöstä myös muilta tippuneet roskat roskapusseihimme.

Jatkoimme matkaa klo jo 6.30. Matkalla ohitimme partiomajan kyltit, kuitenkin näkemättä itse majaa ollenkaan. Pysähdyimme Reisjärven seurakunnan ylläpitämälle hiljentymistuvalle. Kyseessä on päivätupa, jossa ei voi yöpyä, mutta tuvasta löytyy Raamattu sekä vieraskirja. Pihapiirissä on myös pöytä ja nuotiopaikka.

Seuraavaksi saavuimme Etelä-Sydänmaan luonnonsuojelualueelle. Ylitimme Kirves-Heikin kanavan, ja saavuimme samannimiselle tulentekopaikalle. Välittömässä läheisyydessä oli myös savupirtti, jossa oli laveri. Mietimme voisiko savupirtin laverilla tarvittaessa nukkua, mutta tulimme siihen tulokseen, että se oli aika huonokuntoinen ja ahdas.

Luonnonsuojelualueelle pääsee myös Kuivajärven parkkipaikalta, jossa on myös käymälä. Luonnonsuojelualueella on myös kaksi vuokratupaa, Kuivajärvi ja Raatejärvi. Raatejärven viitan kohdalla oli pitkoksien jatkona penkki, jossa pysähdyimme syömään välipalaa. Emme olleet jaksaneet tehdä pistoa Koukkusen laavulle, joten auringon valossa kylpevä penkki oli oikein sopiva. Kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueen metsä on huomattavasti vanhempaa muuhun reitin metsään verrattuna. Poluille oli kaatunut puita, joista osa on jäänyt siihen lahoamaan. 

Luonnonsuojelualueen jälkeen tulimme hiekkatielle, jota kävelimme noin pari kilometriä Iso-Vänttäläiselle, jossa valmistimme lounasta.

Iso-Vänttäläisen jälkeen noin kilometrin päässä oli käsin puusta tehty kyltti, jossa luki "LÄHDE". Koska vesivarastomme olivat täynnä, kävin ainoastaan katsomassa millaisesta lähteestä oli kyse. Lähde oli hyvin pieni, mutta vesi kirkasta, ja siten parempi vaihtoehto järvivedelle. Palasin lähteeltä takaisin hiekkatielle, ja jatkoimme vielä matkaa kunnes reitti siirtyi takaisin metsään.

Seuraavaksi reitillä oli tavallista sekametsää, joista osa erittäin huonosti hoidettua. Ennen Ruutanan tulentekopaikkaa meitä vastan tuli yksittäinen vaeltaja. Havaitsin ensin vastaan tulevan miehen, jonka jälkeen hieman säikähdin, kun olin varautunut siihen, ettei vastaantulijoita tulisi reitin alkupäässä. Tervehdimme, ja juttelimme hetken reittisuunnitelmistamme, kunnes jatkoimme eri suuntiin. Matka kohti Ruutanaa tuntui pitkältä, ja osuudella oli muutamia kosteita kohtia. Pärjäsimme tosin siinä vaiheessa vielä ilman kumppareita. Ojanviertä kävellessämme oikealla oli latupohjaa muistuttava tie. Yhtäkkiä polku tuli raivatulle alueelle, joka oli selkeästi leveämpi kuin tyypillinen latupohja. Reitti ei ollut vastaavassa tilassa kolme vuotta sitten. Mietimme kuumeisesti, miksi metsää on raivattu sekä tasattu maastoa ikään kuin tietä varten, kunnes muistin uutisoinnit Lestijärvelle kaavaillusta liki 70:stä tuulivoimalasta. Oletettavasti kävelimme joko tuulivoimaloille vievällä tiellä tai tulevalla voimalinjalla. Reitti kääntyi onneksi takaisin metsään, sillä radikaali maiseman muutos oli tehnyt reittimerkkien seuraamisesta haastavampaa. Kohta puiden takana siintävä vesi viestitti meille, että Ruutanan tulentekopaikka sekä ansaittu tauko olivat vastassa. Tauolla viljelimme kakkaa huumoria Ruutanan käymälän innoittamana. Älkää huoliko, huussi oli siisti, mutta väsyneet kulkijat eivät paljon vaadi vitsien suhteen. 

Ruutanan jälkeen matka jatkui noin 2,5 km hiekkatietä pitkin isolle tielle, joka ylitettiin ennen Valkeista. Valkeisen rannalle oli muutama sata metriä, jonka jälkeen kävelimme kilometrin verran Valkeiselle. Olimme haaveilleet hieman pitsasta, mikäli leirintäalue olisi auki. Valitettavasti toukokuussa sesonki ei ollut vielä alkanut, joten tyydyimme täyttämään vesivarastot Valkeisen kirkasvetisestä järvestä sekä nauttimaan pähkinöitä ja proteiinipatukoita. Jatkoimme matkaa kiertämällä Valkeista, ohittaen Pökkelöniemen laavun. Polku kääntyi järven jälkeen oikealle, jossa luki "Valkeisen kierros", ja lisäksi siinä oli oranssit täplät. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin, ja mäen päälle noustuamme havaitsimme, että oranssit täplät olivat kadonneet. Itselläni heräsi epäilys siitä, että olisiko pitänyt seurata edellisen kyltin oransseja täpliä. Tarkistimme reitin kartalta, ja päätimme yrittää jatkaa eteenpäin. Pian näköpiiriin tulikin Iso-Ruonasen-järvi, joten olimme pysyneet reitillä.

Iso-Ruonasen rannalla päätimme valmistaa päivällistä, koska nälkä alkoi olla kova, ja levittäydyimme kaatuneen puunrungon ympärille. Ruuan jälkeen jatkoimme matkaa pitkin Iso-Ruonasen rantaa, ja alkoivat haasteet. Polveni tuli kipeäksi, joten otin särkylääkettä. Pelko siitä, että reissu päättyisi tälläkin kertaa aikaisemmin kuin on suunniteltu, hiipi mieleeni. Seuraavaksi reitillä tuli vastaan tulvivat pitkospuut. Vedenpitävät vaelluskengät onneksi riittivät niiden ylitykseen. Olimme edelleen Iso-Ruonasen rannan tuntumassa, ja kauniilla rantapaikalla olikin taukopaikka, tai käytännössä pöytä ja penkit. Toisaalta maa puunrungon ympärillä oli ollut mukavan pehmeä, joten meitä ei harmittanut.

Iso-Ruonasen jälkeen ohitimme Pikku-Ruonasen, ja laskeuduimme mäkeä alas. Alhaalla oli lunta, joten polkua oli vaikea erottaa, jonka lisäksi oranssit täplät tuntuvat loppuneen. Kävelimme eteenpäin ylittäen lumisen kohdan, ja yritimme etsiä polkua tai täpliä. Tuskastuneena palasin takaisin siihen kohtaan missä viimeksi näimme täplän. Katsoin ympärilleni, ja näin vasemmalla puolella kapean männyn, jossa oli oranssi täplä. Polun käännöskohdassa oli vanha koivu, jonka oranssi merkki oli haalistunut pahasti. Helpottuneina jatkoimme matkaa kohti Jatkonjärven laavua. Olimme suunnitelleet toisen päivän päämääräksi joko Jatkonjärven laavua tai Lehtosenjärven kotalaavua, mutta olimme jo Valkeisella päätyneet aikaisempaan vaihtoehtoon. Polku ennen Jatkonjärveä oli kapea sekä pusikkoinen, ja täpliä oli vaikea havaita.

Lopulta saavuimme Jatkonjärvelle. Laavu oli uudehko ja maisemat hienot. Teimme iltapalaksi lättyjä, jotka nautimme maito-kaakaolevitten kera. Laitoimme petipaikat laavuun vastaavasti kuin edeltävänä iltanakin. Yöksi oli luvattu hieman tuulta ja sadetta, joten huolehdimme kaikki tavaramme laavuun.

Toisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 26,7 km, ja aikaa kului 8 h 19 min (ei sis. taukoja).

Lue vielä Peuran polun vaelluspäivät 3&4