Koli / Herajärven pohjoispään kierros

Pakkaaminen 21.6.2023

Kolin reissua oli odotettu niin paljon, että olimme päättäneet lähteä reissuun mahdollisesta vesisateesta ja ukkoskuuroista huolimatta. Oman jännityksen toi myös se, että olimme miesystäväni kanssa tunteneet toisemme vasta kolme kuukautta, joten aikaisempaa kokemusta yhteisestä vaelluksesta ei ollut. Toiset lähtevät testaamaan parisuhdettaan temppareille, minä otan miehen mukaan vaellukselle.

Itse olen pakkaamisen apuna käyttänyt jokaiselle vaellukselle erikseen räätälöityä listaa, ja teimme vastaavan myös Kolin vaellusta varten. Tietyt varusteet tarvitaan lähes jokaiselle reissulle, mutta tarkemmin varusteista ja listoista täältä (oma kirjoitus myöhemmin).

Keräsimme ensiksi kaikki tavarat ruokapöydälle sekä levitettävälle sohvalle, jonka jälkeen ne siirrettiin rinkkoihimme. Rinkkoja ei punnittu tällä kertaa, sillä itse en omista puntaria tai kalavaakaa.

1.Vaelluspäivä 22.6.2023

Vaellus alkoi Ukko-Kolin huikeista maisemista, jotka itselleni ovat tuttuja lapsuuden kesälomareissuilta sekä muutamilta laskettelureissuilta. Otimme muutamat kuvat rinkat selässä laskettelurinteen huipulla olevan kiven päältä sekä kuvien saattelemana toivotimme hyvät juhannukset lähipiirillemme. Matka Herajärven pohjoispään kierrokselle alkoi urheilukelloni mukaan 14.53, lievällä nousulla leveää polkua pitkin. Kolin maisemat vilahtivat nopeasti ohitse, sillä vauhtimme oli noin 3,5 km/h.

Ikolanaholla poikkesimme kokeilemaan onneamme Ikolanahon lähteen suhteen, mutta kuten luontoon.fi sivustolla oltiin varoitettu, oli lähde edelleen käyttökiellossa. Tuttavani oli käynyt pari viikkoa sitten saman vaelluksen, joten hän oli kertonut, että reitin alkupuolelta vettä voi ottaa Myllypurosta. Jeron jälkeen, noin 4,5 kilometriä käveltyämme käännyimme Myllypuron (0,7 km) viitasta täyttääksemme vesipulloja. Jätimme rinkat metsään ja kävelimme vesipullojen kanssa ensin hiekkatietä pitkin, jonka jälkeen käännyimme oikealle ja kävelimme lyhyen matkan puiselle sillalle. Kumarruin puron varteen täyttämään pullot sekä lisäämään niihin vedenpuhdistustabletit. Kävelimme takaisin rinkkojen luokse, ja jatkoimme matkaa. Samainen Myllypuro tosin ylitettiin myöhemmin, joten 1,4 km pistomme puron varteen ei olisi ollut tarpeen. Tämä opetti, että kannattaa tutustua tarkemmin reitin karttaan ennen lähtöä.

Kävelimme pätkän hiekkatietä, ja katsoin vasemmalle jyrkästi kohoavaa rinnettä, josta oli selkeästi kivuttu ylös. Ryläyksen parkkipaikan jälkeen ymmärsin syyn edellisten kulkijoiden kipuamiselle, sillä he olivat oikaisseet, ja skipanneet parkkipaikan. Matka kohti Ryläystä lähti nousuun, ja taustalla kuuluivat ukkosen jyrähdykset sekä kaukaisuudessa tummentuva taivas. Jännitys tiivistyi viimeisen nousun kohdalla, sillä taivas oli yllämme hyvin tumma ja jyrähdykset kuuluvat voimakkaammin. Ehdotin sadevaatteiden päälle pukemista, mutta miesystäväni mielestä oli parempi jatkaa eteenpäin. Tulimme suolle, josta ukkosen värittämä taivas näkyi hyvin selkeästi, ja sadekuuro tuntui uhkaavana päittemme yllä. Pääsimme Ryläyksen kodalle, ja riisuimme rinkat kodan penkeille. Kävin huussissa ukkosen säestämänä, ja kun pääsin kotaan, sekä sain oven kiinni, taivas aukesi ja alkoi kaatosade. Onneksi emme pysähtyneet kaivamaan rinkasta sadevaatteita, sillä ajoitus oli täydellinen. Koska emme voineet jatkaa matkaa, päätimme valmistaa illallista: naudan pippuripihvejä sekä pinaattipastaa. Pippuripihvit olimme etukäteen pakastaneet, käärineet folioon sekä kuljettaneet kylmälaukussa Kolin parkkipaikalle saakka. Pihvit olivat täydellisesti sulaneet paistovalmiiksi. Kokosin trangian ja keitin pinaattipastan, kun miesystäväni paistoi kodasta löytyneellä valurautapannulla pihvit kodan tulisijassa.

Ruokailun jälkeen sade lakkasi, ja kodalle saapui pari retkeilijää koiran kanssa. Olivat kertomansa mukaan tulleet Ryläyksen parkkipaikalta ja selkeästi kastuneet matkalla. Jatkoimme matkaa, sillä tarkoitus oli päästä Kiviniemeen saunomaan ja nukkumaan. Ryläykseen oli kertynyt matkaa n. 10 km, mukaan lukien vedenhakureissu, ja toinen mokoma oli vielä edessä. Päätimme jättää kiviputouksen ihailun välistä tällä kertaa.

Nousut ja laskut jatkuivat edelleen. Minulle oltiin varoitettu Kolin nousuista, mutta en uskonut sitä, ennen kuin vasta itse olin vaeltamassa kyseistä reittiä. Maisemat olivat kyllä jokaisen nousun ja laskun arvoisia. Noin 14 kilometrin kohdalla poikkesimme täyttämään vesivarastoja Pitkälammen rannalla. Hento polku paljasti, että myös muut retkeilijät olivat käyneet täydentämässä omia vesivarastojaan samaisen lammen rannalla. Noin 16,5 km jälkeen tuli hiekkatieosuus, joka omalla kohdallani herätti huojennusta siitä, että tasaista tietä Kiviniemeen olisi luvassa. Näin ei kuitenkaan ollut, ja edessä oli vielä jyrkkä nousu. Miesystäväni innostui vielä vähemmän noususta, joten siirsimme nousun jälkeen hänen rinkastaan painoa minun rinkkaani.

Puolenyön aikoihin pääsimme Kiviniemeen. Saunan terassilla oli kaksi nuorta miestä ilkosillaan, josta he meidät havaitessaan siirtyivät saunan puolelle. Istuimme miesystäväni kanssa nuotiopaikalle hetkeksi päivän vaelluksen jälkeen. Matkaa oli kertynyt 20,38 km, ja aikaa kulunut 6 h 56 min. Miehet palasivat pyyhkeet suojanaan terassille, ja kävimme keskustelun siitä, voisimmeko käydä saunassa heidän jälkeensä. He olivat tulleet Kiviniemeen ennen meitä autolla, ja olivat yllättyneet siitä, että näin myöhään paikalle saapuisi muitakin. He aikoivat yöpyä saunarakennuksessa, ja me kerroimme, että meidän tarkoitus oli yöpyä omassa teltassa. Kohteliaasti miehet antoivat meidän käydä rauhassa saunassa ja uimassa. Ennen saunomista pystytimme teltan valmiiksi. Vaihdoimme pukuhuoneessa uimapuvut ja kävimme uimassa raikkaassa järvivedessä. Saunassa pystyi peseytymään kunnolla. Mietin miten muilla vaelluksilla on vaan sopeutunut siihen ettei joka päivä pysty välttämättä käymään vesipesulla. Saunassa havaitsin, kuinka pumpissa lihakseni olivat nousuja ja laskuja vaatineen vaelluksen jälkeen. Miesystäväni paistoi vielä 1.30 jälkeen meille kasan lättyjä, jotka kuorrutimme maitokaakaolevitteellä. Sen jälkeen kömmimme telttaan laittamaan kylmä-kuumageeliä polviin, jonka käyttöä en voi suositella. Heräsin nimittäin myöhemmin siihen kuinka viilentävä vaikutus oli vaihtunut aivan hirveään poltteeseen. Onneksi uni tuli hetken päästä uudelleen.    

 2.Vaelluspäivä 23.6.

Aamulla heräsimme noin kahdeksan aikoihin. Sää oli muuttunut hieman sateiseksi, joten laitoimme vedenpitävät kuorivaatteet päälle. Aamupalaksi söimme pikapuuroa, johon lisäksi sekoitimme vaniljanmakuista proteiinijauhetta. Kyseinen aamupala ei voi maistua muualla kuin vaelluksella(kokeiltu on). Lähdimme matkaan urheilukelloni mukaan klo 10.02. Ihan kivenheiton päässä oli iso laavu sekä käymälät. Laavussa yöpyi ilmeisesti sveitsiläisiä retkeilijöitä, joiden kanssa emme jääneet pitkään juttelemaan, sillä itse halusin vielä hyödyntää kunnon käymälää. Jatkoimme kohti Kiviniemen parkkipaikkaa. Parkkipaikan jälkeen tuli pian Sikosalmen ylitys, joka tehtiin lautalla. Menimme yhdessä lautalla ylitse.

Vaellus jatkui järvimaisemissa, ja mieli oli reipas pienestä vesisateesta huolimatta. Lounaan söimme Lakkalassa, matkaa oli kertynyt 5 km. Menimme sateelta suojaan puuvajaan, ja keitimme mexiconpataa ja söimme sen kuivalihan kanssa. Laitoimme molempien polviin kylmägeeliä, sillä nousut ja laskut tuntuivat niissä. Lakkalan jälkeen vaelsimme Turusenahon ohitse. Seuraavan kerran pysähdyimme Pitkälammella täydentämässä vesivarastojamme, jonne kertyi matkaa noin 8 km.

Seuraavaksi nousimme Jauholanvaaralle, jossa näköalat ovat jälleen reitin yhtä parhaimmistoa. Mutka Pirunkirkolle houkutteli, mutta päätimme keskittyä vaellukseen. Laskeuduttuamme nautimme hieman välipalaa.

Havukanaholle saavuttaessa muistui mielen Ikolanaho, ja hetken mietinkin onko kyseessä sama paikka. Totuus oli kuitenkin, että matkaa (ja nousuja) oli edelleen jäljellä. Havukanahon jälkeen oli hiekkatieosuus, jonka jälkeen reitti jatkui kuusimetsään. Molemmilla oli alkanut hapottamaan, mutta jostain syystä onnistuin hymyilemään koko loppumatkan. Tauotimme normaalia enemmän, sillä miesystäväni vaati sitä. Mäkrälle noustessa ajattelin, että nousemme Kolille. Meillähän oli kartta mukana, mutta koska en omista karttalaukkua, niin kartan lukeminen merkatulla reitillä unohtui. Mäkrälle emme jääneet kovin pitkäksi aikaa, vaan ihailimme Pielistä samalla, kun kävelimme. Mäkrältä laskeutuessa yllätyksenä tulivat portaat.

Vihdoin saavuimme oikeasti tuttuihin maisemiin, eli Mäkränaholle. Seurasimme mielestämme opasteviittoja Kolin huipulle, ja mietin viimeistä kunnon nousua, mutta päädyimmekin yllättäen suoraan parkkipaikalle. Ensimmäinen yhteinen vaellus oli ohitse. Matkaa kertyi toiselle päivälle 18,38 km ja aikaa kului 6 h 52 min. Vaihdoimme autolla kuivat vaatteet ja matkamme jatkui kohti Joensuuta juhannuksen viettoon.

Vaelluksen tärkeät tärpit:

• Tutustu tarkasti karttaan sekä maaston korkeus eroihin ennen lähtöä. Voit etukäteen huomata vedenottopaikat sekä mahdolliset oikoreitit.

• Varaa autoon hiilihapotonta juomista sekä esim. huoneenlämmössä säilyviä välipalapatukoita tai proteiinijuomia.