Korvatunturin vaellus 7.-9.9.2022
Korvatunturin vaellus 7.-9.9.2022
Niille, jotka luulevat, että joulupukin asuinsija Korvatunturi sijaitsee Rovaniemellä nelostien varressa, kerron totuuden. Oikea Korvatunturi sijaitsee kaukana kaikesta Suomen ja Venäjän vastaisella rajalla. Pelkästään Savukosken keskustasta ajetaan Kemihaaraan vielä noin 100 km, josta noin 80 km hiekkatietä.
Korvatunturia ei myöskään niin vain huiputeta, vaan siellä vieraillakseen pitää anoa rajavyöhykelupa. Rajavyöhykelupaa ei myönnä joulupukki, vaan rajavartiolaitos. Lupaa voi anoa Rajavartiolaitoksen sivuilta. Luvan anominen oli mielestäni helppoa, ja tein sen sekä itseni sekä veljeni puolesta (edellyttääkö toki mm. toisen henkilötunnuksen tietämistä). Lupa-anomus piti perustella, ja Korvatunturin huiputus kävi tähän mainiosti. Anoin luvan n. 1,5 viikkoa aikaisemmin. Hain lupaa perjantai-illasta, ja yllätyin, kun myönnetty lupa saapui sähköpostiini sunnuntai-illalla. Liitteenä oli myös runsaasti ohjeita rajavyöhykkeellä käymiseen liittyen. Tulostin lupapaperit mukaamme. Lisäksi Korvatunturille saapumisesta piti vielä ilmoittaa Kemihaarasta puhelimitse rajavartiolaitokselle. Kemihaaran jälkeen nimittäin yhteydet ovat huonot, elleivät jopa olemattomat aina Korvatunturin murustalle ja Korvatunturille saakka. Tämä asia riippuu varmaan myös oman puhelimen operaattorista.
Olin reissua edeltävän viikonlopun aikana käynyt katsomassa rinkkoja vaellusruokien ostosreissun yhteydessä. Reissua edeltävänä iltana kävin rinkkaostoksilla, ja satsasin Fjällrävenin 85 litraiseen Kajkaan. Jälkikäteen olen kyllä hieman haikaillut 100 litraiseen versioon, kun sinne mahtuvat niin väljästi kaikki tavarat. Ostin nimittäin viime vuonna avomiehelleni syntymäpäivälahjaksi kyseisen koon rinkan, eikä hänellä ole ollut valittamista.
Veljeni saapui samana iltana junalla luokseni, ja kävimme yhdessä vielä lävitse yhteisiä varusteita sekä eväitä.
7.9.2022
Lähdimme veljeni kanssa ajamaan kotoani noin klo 7. Ajoimme Kemihaaraan Oulun ja Kuusamon kautta. Saimme nauttia upeista maisemista Kuusamo-Savukoski välillä. Savukoskelta oli vielä noin 100 km Kemihaaraan, josta noin 80 km hiekkatietä. Korvatunturin tielle kääntyessä ei voinut erehtyä, mihin tie veisi, nimittäin Korvatunturin kuuluisat korvat siinsivät edessä. Samaan aikaan se näytti olevan niin lähellä, vaikka matkaa oli useita kymmeniä kilometrejä.
Noin klo 17 lähdimme kävelemään Kemihaaran parkkipaikalta kohti Vieriharjun autiotupaa. Uuden rinkkani säätäminen sujui onneksi varsin helposti. Kemihaarasta samaan aikaan matkaan lähti eläkeläispariskunta, joka tosin jäi meistä jälkeen. Eipä heillä omien sanojensa mukaan ollut kiire. Minulla ja veljelläni taasen kulkee suvussa jokin geeni, joka saa meidät liikkumaan hyvinkin reipasta vauhtia. Lomakeskuksen ohitettua tajusin, että käteni heiluvat turhan kevyesti vierelläni, ja tajusin, että olin jättänyt vaellussauvani nojaamaan autoa vasten. Palasimme reippaasti takaisin hakemaan sauvat. Matka alkoi uudestaan, ja saavutimme eläkeläispariskunnan. Tulisimne kohtaamaan uudestaan Vieriharjulla.
Reitiltä ei voinut eksyä, sillä tolpissa nököttävät tonttujen päät pitivät huolen ettei kulkija eksy. Lisäksi kyltit, polku ja pitkokset osoittivat suunnan. Reitin pitkospuut olivat paikoin huonokuntoisia. Astuessa pitkokselle, ei etukäteen voinut varmuudella tietää, painuuko se alas vai nouseeko se toisesta päästä ylös. Ristimmekin Korvatunturin reitin "joustavaksi vaellusreitiksi". Vaikka oli syyskuun alku, ruska ei ollut vielä päässyt oikeuksiinsa.
Pidimme yhden evästauon ennen Vieriharulle saapumista. Saavuimme Vieriharjulle noin klo 19.30. Meillä oli teltta mukana, mutta mukavuuden haluisina (ja minä vilukissana) päätimme nukkua tuvassa aina kun se oli mahdollista. Tuvassa oli nuori pariskunta, joka kertoi tulleensa Mantoselältä. He olivat käyneet saunomassa, ja kertoivat, että saunan saisi hyvinkin nopeasti uudestaan lämpimäksi. Veljeni kävi laittamassa saunan lämpenemään, kun itse aloin valmistelemaan iltapalaa nuotiopaikalla. Olin pakastanut meille makkaraa, jotka olimme kuljettaneet kylmälaukulla Kemihaaraan, josta vielä siirtäneet ne rinkkaan. Tosin molempien makkarat jäivät nuotiolla paistamisen jälkeenkin sisältä hieman viileiksi. Ilta oli alkanut hämärtymään, ja nuotion ääressä oli hyvin tunnelmallista.
Saunasta kävimme pulahtamassa molemmat Vieriojassa. Avantouintitaustan omaamana uskalsin pulahtaa veteen myös toistamiseen. Saunassa onnistui myös peseytyminen lämpimällä vedellä. Eläkeläispariskunta oli saapunut iltapalamme aikana, joten luovutimme saunan heille lämpimänä. He aikoivat yöpyä teltassa, joten uskalsimme yöpyä tuvassa.
Ensimmäisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 10 km (mukaan lukien n. 2 km lenkki takaisin autolle), ja aikaa kului 2 h 30 min (ei sis. taukoja).
8.9.2022
Aamutoimien jälkeen lähdimme matkaan noin klo 9. Täydensimme vesivarastot Vieriojasta. Käytimme varmuuden vuoksi vedenpuhdistustabletteja. Sää suosi, hieman ennen Rakitsanojaa taivaalle kertyi tummia pilviä, mutta vettä emme saaneet niskaamme.
Kävelimme reittiä, kunnes polku haarautui. Katsoimme kartasta, että vasen polku menisi suon läpi ja oikea suon vieressä Rakitsanojan kammin ohi. Pohdimme, että kumman reitin valitsemme, ja päädyimme menemään suon läpi, vaikka kyltissä oli hiihtoladun symboli. Halusimme nähdä kauniin ja ruskaisen suon, ja uskoimme, että suolla olisi pitkospuut. Otimme siis riskin. Kävelimme n. 1,5 km suon reunaan, ja havaitsimme, ettei suon läpi mennyt pitkoksia. Seuraavaksi yritimme tarpoa suon lävitse. Tarpominen suossa oli sen verran raskasta ja kartan mukaan edessä oli ojia, joiden leveyttä ei voinut etukäteen arvioida, joten päätimme luopua suunnitelmastamme. Emme kuitenkaan halunneet kääntyä takaisin, joten päätimme kiertää suon. Kiertäminen osoittautui myös raskaaksi, sillä metsä suon ympärillä oli, no, soista. Lisäksi matkalla veljeni törmäsi karhun jätöksiin, mutta jätti hienovaraisesti kertomatta minulle havainnostaan siinä hetkessä.
Pääsimme vihdoin ja viimein takaisin reitille, ja kuinkas sattuikaan, kohtasimme eläkeläispariskunnan. He olivat arvanneet, että olimme menneet suolle. Jatkoimme matkaa kohti Korvatunturin murustaa eläkeläispariskunnan jääden jälkeemme. Ennen Korvatunturille nousua halusimme käydä Korvatunturin murustalla. Korvatunturin murustalle ei tarvita rajavyöhykelupaa, ja ilmeisesti osa vaeltajista käy vain murustalla. Olimme päättäneet valmistaa lounasta murustan maisemissa. Murustalle nousu oli yhdestä kohtaa kivikkoinen, mutta ei erityisen vaikeakulkuista.
Murustan huipulla oli lapsiperhe tauolla. Kävimme katsomassa ensimmäiseksi rauhanpaalun. Murustan huipulla on tulipaikka sekä käymälä. Teimme nuotiopaikalla lounaaksi Italianpataa, johon pilkomme edelliseltä illalta jääneet loput makkarat. Sää oli sen verran viileä, että emme uskoneet niiden pilaantuneen. Suolla tarpomisen jälkeen kyseinen italianpata maistui taivaalliselta. Ehdottomasti suosittelen käymään Korvatunturin murustalla ennen Korvatunturille nousua, sillä sieltä näkee hyvin koko Korvatunturin. Kaukana näkyivät tunturit, jotka saattoivat kuulua joko Suomelle, tai Venäjälle.
Laskeuduimme alas Korvatunturin murustalta. Päätimme jättää rinkat metsään ennen rajavyökkeen alkamista. Veljeni otti pieneen päiväreppuun mukaan vesipulloja ja evästä. Rajavyöhykkeellä kävellään muistaakseni 6 km suuntaansa. Täydensimme vesipullot rajavyöhykkeen alueella olevasta purosta. Alkumatka on aika tasaista, ja itse Korvatunturille noustaan aika loivasti. Melkein huipulla on poroaita, joka tulee avata ja sulkea.
Pääsimme Korvatunturin huipulle, jossa on pieni päivätupa sekä todella pieni ulkohuussi. Suomen ja Venäjän puolen rajavyöhyke on erotettu ihan tavallisilla aurauskepeillä. Aurauskeppien toiselle puolelle ei saa mennä, ja Korvatunturin korkeammat "korvat" ovat Venäjän puolella.
Kävimme ensiksi päivätuvassa. Tuvan seinällä oli tonttuja sekä kirjeitä joulupukille. Myös vieraskirjaan oli merkitty paljon retkeilijöiden toiveita. Kirjoitimme veljeni kanssa omat toiveemme ja puumerkkimme vieraskirjaan. Tupaan oli jätetty harmikseni myös paljon tyhjiä alkoholijuomapulloja. Mikäli haluaa juhlistaa tunturin huiputusta esimerkiksi pienellä kuohuviinipullolla, tulisi myös tyhjät pullot kantaa mukana pois. Lisäksi kohde on myös lapsiperheiden suosiossa, joten aikuisten tulisi näyttää esimerkkiä retkietiketin noudattamisesta.
Kiipesimme Korvatunturin Suomen puolen korkeimpaan kohtaan, jossa makoilin tovin somettamassa. Korvatunturin huipulla sekä murustalla toimivat ainakin itselläni nettiyhteydet. Alempana istui murustalla tapaamamme lapsiperhe tonttulakit päässä. Mikäli matkaan toisen kerran elämässäni Korvatunturille, aion kyllä ottaa mukaani tonttulakin, jota pidän koko reissun. Tosin en omista yhtäkään tonttulakkia toistaiseksi. Kävin myös jo mainitsemassani pikkuruisessa ulkohuussissa. Kun laitoin huussin oven kiinni, minulla osuivat polvet oveen. Kun olimme nauttineet komeista maisemista (sekä internet-yhteyksistä), päätimme lähteä laskeutumaan alas. Vastaamme tuli eläkeläispariskunta, lapsiperhe oli mennyt jo meidän edeltä. Tulisimme vielä tapaamaan illalla kammin luona.
Rinkkamme olivat edelleen samassa paikassa, johon ne jätimme. Ennen kammia kävellään suon reunaa pitkoksia pitkin, sekä ylitetään hieman umpeen kasvanut puro. Kyseinen puro on myös lähin paikka, josta ottaa vettä, mikäli yöpyy kammilla. Vesi ei ole sitä puhtainta Lapin purovettä, mutta lähempää ei vettä löydy.
Lapsiperhe oli pystyttänyt teltat kammin pihapiiriin. Teimme tulet kammiin, jotta se olisi lämmin mahdollisia nukkujia varten. Ajattelimme itse nukkua kammissa, mikäli meidän jälkeemme ei tulisi muita. Kammin pistorasia ei valitettavasti toiminut sattuneen vesivahingon vuoksi. Illemmalla saapui eläkeläispariskunta, ja he nukkuivat myös teltassa. Illalla nuotiopaikalla juttelimme lapsiperheen sekä eläkeläispariskunnan kanssa. Lapset olivat molemmat alakouluikäisiä, ja olivat pienestä pitäen olleet mukana retkillä. Hattua nostan vanhemmille, toki ovathan he myös opettaneet lapsilleen retkeilyn painottuvan elämäntavan. Heidän matkansa jatkui Korvatunturilta vielä Länsi-Lappiin mökille. Myös eläkeläispariskunnan oli tarkoitus jatkaa Korvatunturin vaelluksen jälkeen Nuorttijoelle. Juttu luisti iltanuotiolla, ja auringon laskiessa suomaisena näytti kauniilta.
Toisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 28 km, ja aikaa kului noin 9 h (ei sis. taukoja).
9.9.2022
Kammissa nukuttu yö oli lämmin. Aamulla oli pakkasta, ja maa oli hieman kuurassa. Minulla on huono ääreisverenkierto, joten aamupala nuotiopaikalla sai sormeni kylmiksi ja kankeiksi. Juttelimme lapsiperheen kanssa samalla. Viimeisen vaelluspäivän matkalle lähdimme n. 8.40. Olimme jo kävelleet pari sataa metriä kammista, kun peräämme juoksi toinen lapsista. Olimme unohtaneet pakata trangian väliin laitettavan muovisen siivilän. Kiitimme lasta, ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pidimme lounastauon metsässä. Meillä oli mukana lisää vain vesi -tyyppisiä vaellusruokia. Loppumatka sujui varsin joutuisasti, ja Kemihaaraan saavuimme hyvissä ajoin.
Kolmannen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 16 km, ja aikaa kului noin 4 h (ei sis. taukoja).
