Karhunkierros 4.-7.9.2024, vaelluspäivät 1&2

Karhunkierros on varmasti yksi kuuluisimmista vaellusreiteistä Suomessa. Karhunkierros on varmasti useamman vaeltajan haave, ja usein myös ensimmäinen pitkä vaellus. Karhunkierroksen reitti on hyvin merkitty, jolloin reitin voi kävellä vaikkeivat suunnistustaidot olisi kummoiset. Muita vaeltajia liikkuu sesonkiaikoina paljon reitillä, ja matkapuhelimen kuuluvuus on hyvä, joka lisää reitin turvallisuutta. Tarvittaessa Karhunkierroksen voi keskeyttää useasta eri kohtaa. Myös aloituspaikan voi valita, mutta virallinen aloituspaikka on Hautajärvi. Myös Ristikallio on suosittu aloituspaikka, jolloin 82 kilometrin matka lyhenee noin 10 km. Karhunkierroksen varrella on hyvä tupa- ja taukopaikkaverkosto sekä Suomen upeimpia maisemia.

Karhunkierrosta olen vaeltanut ensimmäisen kerran kesäkuussa 2013 nuorille suunnatulla ohjatulla vaelluksella. Aloitimme vaelluksen Ristikalliolta, ja vaelsimme Oulangan luontokeskuksen liepeille (n. 20 km), jossa myös yövyimme puolijoukkueteltassa. Toisena päivänä meloimme noin 22 km Oulankajokea Venäjän rajalle saakka. Siitä saakka haaveeni on ollut kävellä koko 82 km mittainen Karhunkierros. Kesäkuussa 2024 kävimme päiväretkeilemässä Kuusamossa ja Sallassa, jolloin mm. kiersimme pienen Karhunkierroksen, kävimme Oulangalla Kiutakönkäällä ja kiersimme Kanjonin kurkkaus-kierroksen. Tämä reissu entisestään nostatti itselläni Karhunkierros-kuumetta.

Karhunkierrosta edeltävän yön vietimme Kuusamossa avomieheni serkun perheen luona. Saimme serkulta myös kyydin Hautajärvelle. Oman automme jätimme Rukalle Scandicin ilmaiseen parkkiin, josta jatkoimme serkun kyydillä Hautajärvelle.

Ensimmäinen päivä Karhunkierroksen vaelluksella 4.9.2024

Lähdimme Hautajärveltä Karhunkierrokselle urheilukelloni mukaan tasan klo 9.30. Karhunkierroksen aloituspaikalta alkaa myös esteetön Napapiirin nopia -reitti (1 km). Hyvin pian lähtöpaikan jälkeen ohitimme Rytinivan kotalaavun, jonka vieressä oli myös teltta. Emme jääneet pitämään taukoa, sillä olimme kävelleet vasta alle kilometrin. Kotalaavulle saakka reitti on esteetön, ja kotalaavun yhteydessä on myös esteetön käymälä.

Karhunkierroksen alkuosuudella metsään oli jätetty myös auton raato sammaloitumaan, tosin kaikki osat moottorista alkaen oli poistettu. Karhunkierroksen alkuosuudella on metsää, lehtoja, suota, siltojen ja teiden ylityksiä ja ainakin yksi hakkuualue.

Pidimme lounastauon Perttumakosken laavulla. Käymälä oli hieman sivummalla, ja itse en aluksi hoksannut sen sijaintia ollenkaan. Saimme valmistaa lounaan keskenämme. Olimme ottaneet mukaan kotona pakastettuja makkaroita, jotka olimme kuljettaneet kylmälaukussa Kuusamoon. Tällä kertaa kylmälaukkuun pakatut makkarat olivat jääneet autoon yöksi, mutta olivat onneksi pysyneet kylmänä. Ruokailumme oli vielä kesken, kun laavulle tuli porukkaa; yksin vaeltava nainen sekä vanhempia ihmisiä. Yksin vaeltavan naisen mukaan kymmenen aikoihin Hautajärvelle oli saapunut bussin kyydissä useampia retkeilijöitä. Bussikuljetus Karhunkierrokselle lähtee Rukalta, jolloin oman auton voi luonnollisesti jättää Rukalle parkkiin. Tätä mahdollisuutta emme olleet hoksanneet, vaan hyödynsimme avomieheni sukulaisuussuhteita. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää julkista liikennettä, vaikka itse olemme tottuneet oman auton käyttöön. Saimme syötyä lounaamme ja jatkoimme matkaa.

Moni on sanonut, ettei Karhunkierrosta kannata aloittaa Hautajärveltä, sillä maisemat ovat tylsät ja reitti tasainen. Meidän kokemamme mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Maisemissa ei ollut valittamista, eivätkä alun suomaisemat tai Perttumakosken laavun näkymät olleet hassummat. Perttumakosken jälkeen yllätti reitin juurakkoisuus sekä nousut. Lisäksi Hautajärveltä aloittaessa reitin varrelle osuu Rupakivi. Jätimme Rupakivelle saavuttaessa rinkkamme reitin varrella olevien penkkien viereen, ja laskeuduimme portaat alas ihailemaan Rupakiveä. 15 km rinkan kantamisen jälkeen askel portaissa oli kevyt. Rupakivi oli näkemisen arvoinen, ja näytti paremmilta kuin kuvissa. 

Kun nousimme ylös, oli paikalle saapunut yksin vaeltava nainen, ja pian hänen jälkeensä joukko nuoria miehiä. Söimme proteiinipatukat, ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Savilammen autiotupaa. Rupakiven jälkeen matkan varrelle tulivat parit porrasnousut sekä kivikkoa.

Polku yhtyi Savilammen P-paikalta tulevaan polkuun ja samalla Kanjonin kurkkaus -kierrokseen. Tämä osuus oli tuttua, sillä olimme kävelleet Kanjonin kurkkaus -kierroksen kesäkuussa. Savilammella pidimme tauon täyttämällä vesivarastot sekä napostelimme välipalaa. Meillä ei vielä ollut hirveä nälkä, ja koska olimme suunnitelleet yöpaikaksi Taivalköngästä tai Runsulammen telttailualuetta, olisi sen kannalta järkevämpi syödä päivällinen myöhemmin. Kurkkasin myös Savilammen autiotupaan, joka siihen aikaan vielä ihan tyhjä. Tulipaikalla sen sijaan oli ja meni paljon ihmisiä, sillä Savilammen autiotupa on saavutettavissa helposti päiväretkeläisillekkin. Jostain syystä Oulankajoesta suodatettu vesi maistui hieman oudolta, ehkä mutaiselta. Luotin kuitenkin suodattimen tehoon, ja join vettä pienestä sivumausta huolimatta.

Tauon jälkeen ylitimme riippusillan, jonka jälkeen oli jälleen nousua portaita pitkin. Olimme jo etukäteen päättäneet, ettemme menisi Oulangan kanjonia ihasteleman, sillä olimme nähneet myös sen Kanjonin kurkkaus -kierroksen aikana, tosin joen toiselta puolelta. Matka jatkui kohti Taivalköngästä.

Saavuimme Taivalkönkään telttailualueelle ensiksi. Maisemat olivat hienot, mutta päätimme jatkaa vielä autiotuvan pihapiiriin tekemään päivällistä. Emme olleet vielä päässeet sopuun siitä, että jatkaisimmeko vielä Runsulammen telttailualueelle, johon matkaa oli 4 km. Päätimme ensiksi valmistaa ja syödä päivällisen, ja kuulostella sen jälkeen miltä tuntuisi. Levittäydyimme autiotuvan pihapiirissä olevalle toiselle pöydälle. Saman pöydän ääressä olin pitänyt ruokatauon myös edellisellä Karhunkierroksen vaelluksella. Valmistimme päivälliseksi nuudeleita herniksellä. Lisäsin omaan annokseeni kaksi pussia chilijauhetta, sillä perheemme teineille ne eivät kelpaa, toisin kuin pelkät nuudelit. Totesin tosin, että yksi pussillinen olisi voinut olla ihan riittävä määrä chilijauhetta.

Kävimme päivällisen jälkeen pitkän keskustelun siitä, että jatkaisimmeko Runsulammen telttailualueelle vai jäisimmekö yöksi Taivalkönkäälle. Avomieheni jalat olivat kuitenkin niin tönkkönä, että hän ei enää pystynyt kävelemään enempää. Hyväksyin tilanteen ja päätimme tsekata autiotuvan puitteet. Alakerrassa oli kaksi makuulaveria sekä pöytä. Yläkerrassa oli myös kaksi makuulaveria, ja päätimme laittaa petipaikat toiseen niistä. Yksin vaeltanut nainen oli myös saapunut Taivalkönkäälle hieman meidän jälkeemme, ja hän yöpyi autiotuvan alakerrassa. 

Useat vaeltajat saapuivat autiotuvan pihapiiriin kysymään mistä saisi otettua vettä. Telttailualueen yhteydessä ei tainnut olla vedenottopaikkaa, joten telttailijat joutuivat laskeutumaan ja nousemaan rappusia. Autiotupaan tuli iltapalaa valmistamaan vanhempi nainen, joka kertoi olevansa kuntouttamassa selkäänsä selkäleikkauksen jälkeen. Toki hänellä oli hieman eri etenemisvauhti, mitä me olimme suunnitelleet. Juttelimme hetken vaeltamisesta ja eri vaelluskohteista. Oma henkilökohtainen toiveeni on, että sitten kun olen eläkkeellä, pystyisin vielä vaeltamaan pitkiäkin vaelluksia ja tietysti oman kumppanin kanssa.

Koska päivä oli ollut lämmin (jopa 20 astetta), houkutteli pulahdus viereiseen Oulankajokeen. Käymälän luona oli laiturinpätkä, josta avomieheni kokeili ensin pulahtaa. Ranta oli siitä kohdasta kuitenkin mutainen sekä upottava, ja pohjaan astuminen pölläytti veteen mutaa. Pulahdus ei siis oikein ajanut asiaa puhdistumisen osalta. Päätin jättää kastautumatta veteen.

Iltapalaksi valmistimme valkosuklaabanaaneja iltanuotiolla. Valkosuklaa maistui ihanalta, harmi vain, ettei sitä ollut kuin yksi levyllinen. Olimme varanneet ensimmäiselle päivälle hieman raskaampia sekä huonosti säilyviä eväitä (makkarat, tuoreet banaanit). Banaani on hyvä iltapala, jonka lisäksi voi syödä puuroa tai proteiinipatukkaa.

Laitoimme tulet tuvan kamiinaan, jotta muut vaeltajat voisivat tuoda omia vaatteitaan kuivumaan yöksi. Menimme jo yhdeksän jälkeen nukkumaan. Heräsin kuitenkin yhdentoista aikaan siihen, että olin ihan hiessä, ja paniikinomaisesti rimpuilin kolmen vuoden ajan makuupussista ulos. Herätin myös avomieheni, ja hän ritarilliseti tarjoitui antamaan minulle kesämakuupussinsa, sillä hän tarkeni nukkumaan makuupussi auki. Syysvaellus vuonna 2024 ei vaatinut kolmen vuoden ajan untuvamakuupussia edes minulta, vaikka olenkin varsinainen vilukissa. Toisen kerran heräsin vessahätään, jolloin piti kömpiä jälleen makuupussista ulos. Onneksi myös yö oli lämmin, ettei tarvinnut pukea kerraston päälle muuta. Onneksi uni maistui nopeasti uudelleen.

Ensimmäisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 18 km, ja aikaa kului 4 h 30 min. (ei sis. taukoja).

Toinen päivä Karhunkierroksen vaelluksella 5.9.2024

Aamulla heräsin spontaanisti noin 7.30, tosin avomieheni kehui olleensa hereillä jo tunnin aikaisemmin. Teimme aamutoimet, pakkasimme tavaramme sekä siivosimme yläkerran. Lähdimme liikkeelle vähän ennen yhdeksää.

Ylitimme välittömästi riippusillat, jotka menivät Oulankajoen molempien haarojen yli. Joen toinen haara oli kivikkoinen ja kuivunut. Maankamaralle päästyämme maasto lähti heti nousuun. Maassa olevat juurakot olivat liukkaita. Neljän kilometrin matka kohti Runsulampea oli jälleen nousua ja laskua, mutta myös perinteistä metsämaisemaa. Runsulammen telttailualuetta kohti kävelimme lammen vieressä olevaa harjua pitkin. Runsulammella oli laavu, ruokapöytä, tulentekopaikka ja käymälä. Yksin vaeltava nainen vaelsi meidän perässämme, vain vähän meidän jälkeemme. Pidimme ensimmäisen välipala- ja vessatauon. Avomieheni odotti jo innolla Oulangan luontokeskuksen poroburgeria. Ja onhan se itsestänikin mukavaa, jos kesken vaelluksen saa jotain sellaista ruokaa, jota ei ole valmistettu trangialla tai nuotiolla.

Maasto lähti jälleen nousuun Runsulammen telttailualueelta. Polku oli leveähkö aina Oulangan luontokeskukselle saakka. Hieman ennen Oulangan luontokeskukselle saapumista reitti yhtyi Rytikönkään reissuun (5 km). Edellisellä vaelluksellani 2013, oli ollut Oulangan luontokeskuksen liepeillä jonkin sortin elämäntapaintiaanien jo ränsistyneitä asumuksia. Nyt emme havainneet merkkejä elämäntapaintiaanien asumuksista, ainoastaan aika modernilta vaikuttavan leirintäalueen. Leirintäalueen jälkeen kävelimme vielä pätkän asfalttitiellä ennen luontokeskukselle saapumista.

Luontokeskuksella jätimme rinkkamme ulkopenkeille, ja riisuimme vaelluskengät. Tämän tavan olimme ottaneet käyttöön jo Paratiisikurun vaelluksella. Jalat eivät ole jatkuvasti puristuksissa hikisen kengän sisällä, ja rakkojenkin mahdollisuus pitäisi lieventyä. Tilasimme molemmille poroburgerit, ja istuimme ulos terassille. Yksin vaeltava nainen jatkoi ohitsemme tekemään lounasta muualle. Nautiskelimme limsasta ja poroburgereista auringoisella terassilla. Luontokeskuksella oli paljon väkeä, ja luontokeskuksen katoksen alle tepastellut poro aiheutti ihmisissä yllättyneitä reaktioita. Poroa ei vaikuttanut häiritsevän kuvattavana oleminen ollenkaan.

Ostimme luontokeskuksesta maailman kalleinta vessapaperia (2 e/rulla), sillä matkaamme oli epähuomiossa lähtenyt edelliseltä reissulta rinkkaan jäänyt vajaa rulla. Lisäksi täydensimme vesivarastot luontokeskuksen ulkoseinällä olevasta hanasta.

Luontokeskuksen reitti yhtyi Könkään kuohu (0,2 km) reittiin sekä Hiiden hurmos (4 km) ja Könkään keino (8 km) kierroksiin. Jätimme käymättä Kiutakönkäällä, sillä sielläkin olimme käyneet kesäkuussa. Ohitimme taukopaikan, jossa yksin vaeltava nainen oli vielä lounastamassa.

Reitin vieressä Oulankajoki kiemurteli alhaalla. Tulimme upealle maisemapaikalle, jossa istui vanhempi pariskunta ihailemassa maisemia. Juttelimme pitkään vaelluksesta ja retkikohteista. Pariskunnan nainen tarjoutui ottamaan kuvan meistä kauniin maiseman ääressä. Yksin vaeltava nainen oli tässä välissä ohittanut meidät. Lähtiessämme maisemapaikalta tokaisimme, että ehkä tapaamme vielä toistekkin retkillämme.

Kuvaamisen jälkeen jatkoimme kohti Merenojan telttailu- ja tulipaikkaa. Saavutimme yksin vaeltavan naisen, mutta hän jatkoi Merenojalta vaellustaan. Me pidimme vessa- ja välipalatauon. Myös samainen vanhempi pariskunta saapui Merenojalle, kun istuimme pöydän ääressä välipalaa syömässä. Naurahdimme, että kohtasimme uudelleen nopeammin kuin arvasimmekaan.

Jatkoimme matkaa kohti Ansakämppää, jossa ajattelimme syödä päivällistä. Reitti jatkui synkkään kuusimetsään, eikä näkyvyys Oulankajoelle ollut enää hyvä. Kuusimetsän jälkeen polku oli leveä aina Ansakämpälle saakka. Yksinvaeltava nainen piti evästaukoa Ansakämpän kohdalla. Mietimme hetken, että tekisimmekö ruuan ylhäällä polun varressa olevalla taukopaikalla vai laskeutuisimmeko alas portaita Ansakämpän pihapiiriin. Päätimme laskeuta alas, sillä Ansakämpän yhteydessä olisi paremmat puitteet.

Jätimme rinkkamme ensin ulkopöydän ääreen. Ansakämpän hiekkaranta houkutteli uimaan. Koska olimme varautuneet syysvaellukselle, emme olleet ottaneet mukaan uikkareita. Päätimme jälleen turvautua naku-uintiin. Katsoimme ympärillemme, riisuiduimme ja jätimme vaatteet roikkumaan oksasta. Uinti oli oikein virkistävää. Avomiehelläni oli retkipyyhe mukana, johon molemmat kuivasimme itsemme. Tästä lähtien varaan aina uikkarit ja retkipyyhkeen mukaan rinkkaan.

Juustomakaroonin keittyessä, kävin tsekkaamassa Ansakämpän sisältä. Ansakämpälle oli tullut myös yksin vaeltava mies pian uintimme jälkeen, mutta hän lähti pystyttämään etäämmälle telttaansa. Kuukkeli lenteli hyvin lähellä meitä. Avomieheni kertoi, että retkeilijät syöttävät kuukkeleita, jolloin ne tulevat paikalle ruuan toivossa. Tällä kertaa kuukkeli jäi ilman ruokaa.

Syötyämme nousimme ylös reitille, jonka jälkeen näkyivät jälleen hienot Oulankajoen maisemat. Reitti siirtyi kokonaan metsään, ja maasto alkoi nousemaan aika jyrkästi. Nousun jälkeen oli alle kilometri Kulmakkopuron tulipaikalle. Tulipaikalla oli pari ulkomaalaista miestä, jotka jatkoivat samaan suuntaan mistä me olimme tulleet. Yritimme etsiä käymälää, mutta sitä ei ilmeisesti ollut tulipaikan yhteydessä.

Jatkoimme matkaa kohti Jussinkämppää, johon oli noin viisi kilometriä. Viimeisillä kilometreillä alkoi jo väsymys painaa. Jussinkämpälle saavuttaessa käveltiin pitkospuita järvimaisemissa. Jussinkämpän ympäristö oli hieno. Kulmakkojärven vesi oli kirkasta, ja kävimme jälleen pulahtamassa. Yllätyin siitä, kuinka hyvin tarkenin järvivedessä ilman saunomista syyskuussa. Toki poikkeuksellisen lämmin syksy oli varmasti osasyynä asiaan. Maastossa oli ollut matkan varrella hyvin mustikkaa ja puolukkaa, kuten myös Jussinkämpän ympäristössä. Poimin meille kaurapuuron kaveriksi mustikoita ja puolukoita. Muille aamu- ja iltapaloille meillä oli varattuna Elovenan ohjeella valmistettua proteiinipuuroa, sillä olimme molemmat kyllästyneet maustettuihin ja äklömakeisiin proteiinijauheisiin.

Nuorten miesten porukka oli myös saapunut Jussinkämpälle, ja he tekivät leirinsä Kulmakkojärven rantaan. Me päädyimme jälleen nukkumaan autiotuvassa, vaikka teltta kulki mukanamme. Autiotuvassa oli meidän lisäksemme saksalainen pariskunta sekä yksin vaeltava nainen. Yö sujui rauhallisesti.

Toisen päivän vaelletut kilometrit olivat noin 24 km, ja aikaa kului 6 h (ei sis. taukoja).

Lue vielä Karhunkierroksen vaelluspäivät 3&4